sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Frangiflutti

Ihana kevät! Mökkimme edessä on kukkapenkki, josta on noussut narsisseja. Koska hankimme mökin vasta viime kesänä, ei minulla ole aavistustakaan mitä mistäkinpäin tonttia nousee. Toki ne loppukesän kukkijat muistan, ehkä, mutta alkukesä on kaikki yllätystä.

 
Sain viikonloppuna mökillä valmiiksi oman sovellukseni Frangiflutista. Alun kuvio on kutakuinkin ohjeen mukaan, pientä sävellystä lisäyksissä. Lopun ainaoikein on täysin omasta päästä. Syy mallin vaihtamiseen tuli, kun olin menossa Studio Lapasen leffaan, ja piti olla joku helppo elokuvatyö. Tykkään noinkin, eli yhtään ei harmita muutokset.

 
Huomaatteko miten hyvin Frangiflutti, suomeksi Aallonmurtaja, toimii. Järvi on aivan tyyni, ei aallon aaltoa. :)

 
Lankana Pirtin Kehräämön 100% villa, langankulutus 279 grammaa.


Vesi oli 8 asteista. 10- ja 12-vuotiaat tyttömme kävivät jo päiväuinnilla, me muut vasta saunomisen lomassa. No, rehellisesti sanottuna minä kastelin vain jalkani. :)

12 kommenttia:

  1. Kaunis Aallonmurtaja, värikin käy niin maisemaan. Miten kutsuvalta tyyni järvenpinta näyttääkään, mutta taitaa olla vielä melkoisen viileää vettä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit, niin tosiaan onkin huivissa aivan samaa vihreätä. :)
      Vesi oli kyllä aika kylmää, minä odottelen että menee hieman yli kymmenen asteen, sitten uin.

      Poista
  2. Todella kiva huivi. Mistä löytyy ohje?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ravelrystä löytyy sen oikean Frangiflutin ohje. Tässä muunnelmassani olen tehnyt lisäykset toisessa reunassa ensin neljän kerroksen välein, ja ainaoikein osuudella joka toinen kerros. Toinen reuna koko ajan suora.

      Poista
  3. Tästä tuli todella kaunis! Tuo lopun ainaoikea osuus on tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin pidän tuosta ainaoikeasta, joku siinä helpossa neulepinnassa viehättää. :)

      Poista
  4. Ihana huivi,niin malliltaan kuin väreiltään.
    Teillä onkin sitten yllätysten kevät siellä mökillä, kun maasta voinousta vaikka mitä ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin tykkään huivista kovasti. Ja tosiaankin jännityksellä odotan mitä kaikkea maasta kevään edetessä nouseekaan. :)

      Poista
  5. Kaunis huivi ♥ ja hienot kuvat! Peilityyni järvi on niin kaunis, mutta veteen en pystyisi kastamaan edes varpaitani. Mut saa uimaan vasta kun vesi on parikymmen asteista ja sehän ei tapahdu kovin usein Suomen suvessa. Mökillänne on upeat maisemat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä tuosta mökistämme aivan valtavan paljon. Siellä on ranta ja koivikkoa, just sitä mitä suomalaisella kesämökillä pitääkin olla. Minun mielestäni. :)
      Uimisesta. Minä olen joinakin talvina käynyt avannossakin, nyt just itsekin ihmettelen miten ikinä sinne pääsin. :D

      Poista