keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Mitä tulikaan tehtyä?

Alkoi tuntumaan hitaalta tämä töiden valmistuminen. Miten en ole tämän enempää saanut valmiiksi tässä kuussa. Mitä ihmettä olen kaiket päivät tehnyt.

Lapsi oli lähdössä kouluun. Laitteli jo ulkovaatteita päälleen. Ja lapasia. Ai niin!! Tein nuo mökillä kun poika tuli sanomaan että ulkona jäätyy sormet. Katselin lapasiaan, jotka oli kädessä ja ajattelin että onneksi tuli sitä paksumpaakin villalankaa mukaan. Koukku esiin ja koukkuamaan.


Vaakaa ei ollut mukana, mutta ennenkin on käyty S-Marketissa käsitöitä punnitsemassa. Lankana oli Metsäpuron tilan lampaiden 100% villaa. Väreinä Luomu ja Luomu. :)
Langankulutuksen näkee kuvasta, 60 grammaa.

Sitten tuli kutsu kummipojan synttäreille. Osa lahjasta oli jo mietitty, mutta jotain voisi vielä mukaan laittaa. No hups, minähän olin tehnyt niitä miesten sukkia. Pienen kummipoikani jalkaan, koko 43, löytyi sopivat viemiset.

 
 
 
 
Lankoina musta Janne ja Regian raitalanka. Langankulutus 125 grammaa. Punnittu omalla vaa'alla ja kotona.

Sitten löytyi laatikoista Pirtin Kehräämön Huopalankaa. Varteen 7 Veljestä ja ihan perussukat kokoa 55. Lankakin loppui kesken, varpaat on neulottu sekoitellen muita huopuvia lankoja.

 
 
 
Valmiit sukat pesukoneeseen, 60 astetta ja pitkä pesuohjelma. Tadaa! Valmista tuli.

 

Koko valmiina 40. Tämä oli kiva työ, näitä teen lisää. Langankulutus 202 grammaa.

Muistiin itselleni. Tee valmiista töistä postaukset heti! :)

8 kommenttia:

  1. Ihanat nuo miesten sukat.
    Huovutuskikkaa täyttyykin kokeilla joku päivä jahka tuo luvattujen käsitöiden lista tuosta on ensin hoideltu pois alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita oli hauska tehdä. Ihan kuin sadun jättiläiselle olisi neulonut. :)

      Poista
  2. Monenlaista olit saanut aikaan. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi! Tulen varmasti vastavierailulle. :)

      Poista
  3. Ai että, mä luin ajatuksissani tekstiä, kun silmien eteen tuli kuva valtavista sukista joissa on pikkiriikkiset varret. Ehdin jo miettiä, että eikös noissa nyt ole jotain vikaa mittasuhteissa ennen kuin tajusin sanan huopuvaa merkityksen =D Lämpimän näköiset tossut ♥ Näillä keleillä varmasti tarpeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi jättisukat oli kyllä tosi hauskat ennen koneeseen menoa. Mun eka huopatöppöskokeilu. :)

      Poista
  4. Ja täällä toiset ihanat huopatöppöset! Sukissa ihana väriyhdistelmä! Ja tuo koukkuaminen... Nuo koukutut lapaset vaan ovat niin hienot! Koskakohan tulisi se päivä, että pääsen opettelemaan, kaikki tarvittava kun olisi odottamassa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hieman olen odotellut sinulta postausta koukkuamisesta... ;)

      Poista