sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lieviä ongelmia

Bloggaamisessa on ollut lieviä ongelmia. Pääsiäisenä unohtui oman läppärin virtajohto vaunulle Purhoon, virtaa riitti kotona sen verran että sain kuvat pääsiäisenä valmistuneista sukista blogiin. No, ei haittaa, onhan näitä läppäreitä. Mieheni kaivoi vanhan koneen esiin ja minä tuuppasin sen virtajohdon pistokkeen pistorasiaan. Kuului kova pamaus, pistokkeet mustana ja sulake paloi. Sitten vanhimman tyttären vanha kone, siitä on johto hukassa, eikä mikään löytyneistä sovi. Tänään Ari löysi tähän vanhaan toisen sopivan johdon, joka ei aiheuttanut pamauksia eikä muitakaan ongelmia kytkettäessä sähköverkkoon, joten taas pelittää. Tosin kun on outo näppis niin virheitä tunkee tekstiin hurjasti.

Lankalaihikseni kärsi pienen kolauksen. Järvenpäässä oli Poikkea Putiikissa-päivät torstai - lauantai, ja ihan kannatuksen vuoksi ajattelin kävästä Lentävässä Lapasessa kahvilla. Mutta kuinkas sitten kävikään. Siellä oli joku lankaesittelijä paikalla, jonka esittelyihin en tosin kiinnittänyt huomiota, koska enhän minä sinne ollut lankaa mennyt ostamaan. Esittelyjensä lomassa hän istui nojatuoliin ja otti neuleen esille. Siinä vaiheessa tein jotain langanostolakkoani ajatellen tuhoisaa. Minä kysyin mitä hän neuloo! Samalla kun hän vastasi, myyjä vinkkasi että to-la oli langoista 10-20% alennuksia. Ja se neule! Norosta aivan ihanaa kesäpuseroa. Voitte kuvitella miten vaikea tilanne. Ajattelin etten kehtaa olla ostamatta, kun tuollainen tarjous ja houkutteleva mallikin valmiina tarjolla. Voisiko siis sanoa että ihan hyvää hyvyyttäni ostin? :)

 
Merkitsen nyt sitten +250 lankamääriini.
 
 


4 kommenttia:

  1. Sama kauppa se munkin reitille usein osuu. Ja sitten puolustelen itteeni sillä, että hyvähän se on pientä yritystä tukea. :) Nättiä on tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla aivan samat ajatukset, pienyrittäjiä on kannatettava. Vai onkohan tuo vain tekosyy käydä siellä usein kahvilla ja ostoksilla. :)

      Poista
  2. Hyvän teon teit kaikkien kannalta. Lanka on kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ennen Noroon tutustunut, mutta nyt voin sanoa että tosi mukavan tuntuinen lanka. Suosittelen. :)

      Poista