torstai 29. tammikuuta 2015

JyJusta Tanssiin

Pari iltaa sitten istahdin taas keinutuoliin, jossa suurin osa neulomuksistani syntyy. Päättelin loput silmukat sen hetkisestä työstä. Kun laskin sen käsistäni, tajusin aivan kamalan jutun. Minulla ei ollut vieressäni olevassa käsityökorissa ainoatakaan keskeneräistä työtä. Katselin koria kauhuissani. Miten näin saattoikaan käydä minulle, jolla on aina monta keskeneräistä. Asia oli pakko korjata heti.

 
Ensimmäiseksi osui käteen Blend Bamboo-kerä. Siis tiskirättiä. JyJu nro 6.

 
Seuraavaksi Pirjo Iivosen suunnittelemat Kesän muisto -sukat, JyJu nro 7. Aika veikeä malli tehdä. Jostain syystä minun sukkaani ei tule niin tasaisen kaunista kuviota kuin Pirjon tekemässä mallisukassa. Minulla on varmaankin väärän merkkinen virkkuukoukku apuna. Vai voisiko olla joku muukin syy... :D

 
JyJu nro 8 on tasaraitasukkaa, taas mustaa ja Fluormaniaa. Ne vaan on niin kauniit yhdessä.

Huomasin että joku on mennyt sössimään jotain laatukamerani linssiin. Kuvat muuttuivat sameiksi. (pyyhkii puhelimen takakantta)


Viimeisenä tämän päivän hommia. Kävin ostamassa uusia kahvikuppeja. Olen aivan ihastunut tuohon Iittalan Tanssiin. Kahvi maistui paaaaaaljon paremmalta kuin ennen. :)

10 kommenttia:

  1. Sinulla on jyjut kans hyvällä mallilla :) näitä kuppeja en olekaan nähnyt ennen. On kyllä kaunis tuo kuvio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt aika rauhallisesti noita aloituksia, pari kolme kesken ja ne valmiiksi ennen seuraavia aloituksia. Onhan tässä vielä aikaa. :)

      Poista
  2. Karmea tilanne sulla, kori tyhjä! Onneksi tilanne on ohi. Hienot kupit, onko se jokin uusi malli? Onko siinä yhtään ruusuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astiaston malli on Iittalan uusin. Nyt just kaikki kupit on pesukoneessa, mutta ei niissä kyllä ruusuja tainnut olla. :)

      Poista
  3. Johan siulla kävi hurjasti kun koppa oli tyhjä, mutta onneksi tilanne korjaantui nopeasti ja taas voi neuloja onnellisena huokasta syvään ja nauttia kahvia ihanista kupposista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä uskomaton tilanne. Hetken istuin ja mietin etteikö tosiaan ole yhtään keskeneräistä missään, mutta ei ollut. Tätä ei ole tapahtunut vuosiin. :)

      Poista
  4. Mä en kyllä ymmärrä kuinka on mahdollista, ettei yhtään työtä ole kesken?!? :o
    Jos toiste tulee sellainen tilanne, niin voisitko piipahtaa meillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kommenttisi kaupan jonossa, ja sitten hihittelin itsekseni tuota loppua. :D

      Poista
  5. Onneksi oli kaapissa lankaa, niin sait uusia aloituksia heti puikoille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Muuten olisikin ollut aivan kamala juttu. :)

      Poista