perjantai 30. tammikuuta 2015

Neulottu mekko

JyJu nro 1 on valmistunut! Mekko tyttärelleni Iinalle. Aloitettu 25.12, valmistui tänään. Piti ajaa vielä illalla Helsinkiin viemään, koska hetihän se piti päällä nähdä. :)

 
Sopi täydellisesti, aivan kuin Iinalle tehty. Ai niin, sehän olikin. :)

Tämä malli on kirjasta Kotilieden Kauneimmat Käsityöt, eli samasta kuin Siljan mekko. Olen nyt kaksi ohjetta kirjasta tehnyt, kummankaan ohje ei ollut aivan virheetön. Jos vielä kolmatta suunnittelen, luen kyllä tosi tarkkaan ohjeen ennen aloittamista. Tosin eihän sekään aina auta, joskus virheen huomaa vasta kun neulominen on vasta just kyseisessä kohdassa. Toisaalta, jännitystä elämään. :D

 
Lankana oli Katian Merino Sport. Aivan unelma, tosi pehmeä ja kauniisti kiiltävä 100% villa. Puikot nro 5, joten aika nopsasti työ eteni. Tai olisi edennyt, jos ei olisi ollut montaa muuta samaan aikaan kesken.

 

Langankulutus 613 grammaa.

pst Iina, konepesu varovaisella ohjelmalla, tasokuivaus. :)

14 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän hieno mekko! Itseä polttelis neulemekon tekeminen mutta en ole uskaltanut aloittaa. Kun ei edes pienemmät projektit (villapaidat ja -takit) ota onnistuakseen. Ehkä joskus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuo ollut sen suurempi projekti kuin ne villapuserot ja -takit. Se minkä tuo pituudessa voittaa, hihoissa häviää. Työmäärä varmaan aika sama. :)

      Poista
  2. Todella upea ja kuten kirjoitat tyttären päällä napakymppi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti kyllä niin kivalta, että josko itsellenikin. Tosin en tiedä onko se enää niin nätti, kun poikittaiskumpareita tulee hurjasti enemmän... :D

      Poista
  3. Ihana <3 Kumpa mäkin osaisin joskus tehdä tuollaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Osaat tehdä tuollaisen vaikka heti, hurjan yksinkertainen malli. :)

      Poista
  4. Ihana mekko, tuollanen ois mukava ,mutta taitaa kuitenkin olla suurtöinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei se minusta suuritöinen ollut. Mallineuleet ovat ensin sileä neule, sitten joustin, sen jälkeen aina oikein ja lopuksi taas sileää. Kun nro 5 puikoilla tekee, niin aika joutuisaakin on. Varmasti on mukava pitää.

      Poista
  5. Upea ja sopii niin loistavasti! =) Itselleni olen neulonut muutaman lyhythihaisen tunikatyyppisen vaatteen, ja niitä on tosi mukavaa pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin sopii Iinalle hurjan hyvin. Tuli pieni innostus aloittaa joku muukin isompi työ sukkien rinnalle. Ehkäpä itselle... :)

      Poista
  6. Upea mekko ja sopii tytöllesi tosi hyvin =))

    VastaaPoista
  7. Onpa onpa kaunis mekko! Ei voi kuin kehua :)! Hyvä sinä!

    VastaaPoista