lauantai 16. toukokuuta 2015

Lähes suutari

Olin tiistaina Lentävässä Lapasessa kurssilla jossa virkattiin espadrillokset. Tosi kiva ilta. Monta samanhenkistä "suutaria" paikalla tekemässä itselleen kesäkenkiä.


Pohjat saimme valmiina. Paketti sisälsi kaavan, mutta sen lisäksi saimme ohjeen yhdenlaiseen malliin. Aloitin siitä, vaikka samaan aikaan mielessä olikin jo seuraavien kenkien malli.

 
Molempia kenkiä virkattiin samaan aikaan, näin pysyi lisäykset ja kavennukset muistissa, ja kengistä oli tulossa samanlaiset.

 
 
Kun osat oli valmiina, neulattiin pääliosa kiinni pohjaan.

 
Sitten ompelua pykäpistoilla.

 
Tsadaa! Uudet espadrillokset valmiina. Nilkkaan tein ohjeesta poiketen narun, pysyy paremmin jalassa.

 
Oli nopea ja hauska työ, saatan tehdä ne toisetkin, joiden mallia jo alussa pohdin. Lankana näissä on Schachenmayr Catania, 100% puuvilla. Langankulutus 52 grammaa.

Varauduin siihenkin ettei aivan koko kesää pärjää virkkaamillani, ja ostin kahdet kengät. Jokin aika sitten näin Arkimamman Arkiralli -blogissa kenkiä, jotka jotenkin kolahtivat. Pienen kyselyn jälkeen sain kiinni hieman lähempää kyseisten kenkien eli Jennifer Shoes -edustajan. Saimme sovittua tapaamisen ja pääsin sovittelemaan.

 

Oheiset kaksi kenkäparia tuntuivat niin hyviltä, aivan minun jalkaani tehdyiltä, että tilasin ne. Nyt muutaman päivän käytön jälkeen voin suositella, aivan ihanat kengät. Jos kiinnostaa, niin ainakin Facebookin kautta voi bongata lähinnä olevan edustajan.

 
Elinalle kiitokset, tulen suosittelemaan kenkiä kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Todella ihanat nuo virkatut kengät, niin kauniit ja kesäiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hurjan hauskat tehdä. Ehdottomasti kannattaa kokeilla. :)

      Poista
  2. Voi miten kivat niistä tuli nyörien kera :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin. :) Taidan tehdä vielä ne pistokasmalliset.

      Poista
  3. Tosi hienot! Kylläpä eräät ovat nopeita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tehdä kaikki alta pois ennen Touria. :D

      Poista
  4. Aivan upeat ja ihanan kesäiset virkatut kengät!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kengät olet virkannut ♡ mun pitää ihan ehdottomasti kokeilla kans =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kokeile ihmeessä, hurjan kiva ja nopea työ. Odotan muuten kovasti kuvia puustasi, olen varma että siitä tulee upea! :)

      Poista
  6. Tosi kivan näköiset kesälipsuttimet. Toiset ne osaa ;-D
    Nuita Jennifer Shoesin kenkiä olen kanssa kuolannut, mahdottoman mukavan näköisiä malleja useampikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kivat. Mukava tehdä jotain aivan uutta juttua, vaihtelu virkistää. Ja sitten ne osaavat toiset... No joo, näissä nyt ei kovin paljon taitoja kysytty. :D
      Mitä tulee Jennifer Shoesiin, lopeta kuolaaminen ja hanki! :D

      Poista