lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kaiken maailman lieroja

Tour de Sock etenee, viides etappi menossa. Vihjekuvassa oli käärmeitä, herkimmät pyysivät kuvan poistoa, oli joillekin niin puistattavaa katseltavaa.

Ohjeen julkaisupäivänä rävähti ruutuun sellaisia lieroja, etten heti tiennyt miten tästä selvitään. Ymmärsin että sukkia neuloessa päävärin lisäksi työssä on kiinni neljä parin metrin lankaa, joilla neulotaan silmukoita parin kerroksen välein. Vaikutti aika hankalalta minulle, joka olen taitava saamaan jo kahtakin lankaa solmuun.

 
Lopulta parhaaksi tavaksi kontrastilankojen kanssa osoittautui se, että langat roikkuivat vapaasti sukan sisällä. Toki ne kiertyivät toistensa ympäri, mutta solmuun eivät menneet. Työn edetessä asia helpottui entisestään, kun alussa kaksimetriset langat vähitellen lyhenivät.

 
Ohje oli hyvä, apuja ei paljoa tarvinnut kysellä, kunhan vaan posotti menemään.

 
Kantapäästä tykkäsin kovasti. Takaa keskeltä aloitettiin kiilalisäykset, joiden valmistuttua tehtiin kantapään pyöristykset lyhennetyin kerroksin, jonka jälkeen otettiin taas kaikki silmukat työhön ja tehtiin normaalit kavennukset. Ei siis yhtään silmukoiden poimimista mistään.

 
Malli Ophidia, by Hypercycloid. Lankana Handu. Langankulutus 76 grammaa.


Edellisen etapin jälkeen innostuin hieman kyseistä mallia modaamaan. Korvasin nurjat oikeilla, lyhensin vartta, jätin sivuissa olevista kuvioista palmikot pois sekä kantapään kavennuksista välikerrokset pois. Sekä opin sellaisen asian, että modatessa on hyvä kirjoittaa ylös muutokset, varsinkin jos tekee välissä yhden uuden sukkamallin, muutaman tiskirätin ja pätkän Kappaa. :)

Lanka jotain vyötteetöntä laatikosta löytynyttä. Langankulutus 86 grammaa.

12 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla, siksipä laitoin sinulle haasteen osoitteessa http://nemirannurkkaus.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ja kiitos haasteesta. Käyn kurkkaamassa. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Tour de Sock -kisan mallit ovat kaikki olleet hyvin kauniita. :)

      Poista
  3. Kauniit käärmesukat sinulla! Ja nopea olit kun ehdit tässä välissä yhdet modaussukatkin tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oikeasti tein ensimmäisen modaussukan heti helmietapin jälkeen, toisen vasta näiden lierojen jälkeen. :)

      Poista
  4. Hienoja sukkia taasen! Olet kyllä huippunopea neulomaan, kun kaiken tuon oot ehtinyt! Minä muuten tein kanssa uutta sukkamallia tässä eräänä päivänä. Ja muistiinpanoja. Vaan tein sitten sellaiset muistiinpanot, etten saanut niistä selvää itsekään! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Reija sinua! :D Laita nyt itsellesi muistiin seuraavaksi kerraksi että "tee itsellesi ymmärrettävät muistiinpanot". ♥

      Poista
  5. Kauniit mallit, molemmat! Toi modattu vetoaa hirmuisesti värinsä takia. Tahtoo kans oranssit sukat.
    Musta se etapin lierovihjekuva oli jotenkin söpö, vaikken kärmeksistä niin piittaakaan. Kai se sitten oli pelottava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jäin hieman koukkuun noihin helmiin. Olen järjestellyt vanhat koruaskarteluihin hankkimani helmet nyt uusin silmin, eli katsonut eroon ne jotka vaikuttavat riittävän isoilta villalankaan. Ehkäpä siis vielä yhdet helmisukat. Tai kahdet. :)

      Poista
  6. Hienot sukat olet tehnyt. Näköjään useammankin. Täytyykin tulla paremmalla ajalla vielä uudemman kerran vierailulle kivan oloiseen blogiisi. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista. Ja tervetuloa vaikka miten usein, ihan jopa vakkarilukijaksi saakka. :)
      Aurinkoista kesää sinullekin!

      Poista