keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Minun tutkimusasemani

Yhdeksi huivimalliksi Lentävän Lapasen SyysHuiviKaliin valikoitui Stephen Westin Exploration station. Osa porukasta teki tuon jo syyskuussa, osa otti sen lokakuun malliksi.

 
Huivin neulominen oli nimensä veroinen tutkimusmatka, mielenkiintoisia uusia juttuja alusta loppuun. Lyhennetyt kerrokset, kaksivärinen briossi, vohvelineule, päättely... Niin paljon kaikkea mielenkiintoista saatu yhteen työhön.

 
 
Lankana Madelinetosh Tosh Merino, ihana neuloa ja valmiina huivina mukavan pehmeä. Langankulutus 224 grammaa.


Kesken huivinneulomisen vanhin tyttäreni muistutti että oli tilannut minulta pipon. Kuulemma aikaa sitten jo. Toi tullessaan langat, Heijastusta ja jotain jonka nimen unohdin. Niistä syntyi seuraava pipo.

 
Onkin pimeässä liikkuessa oikea turvapipo.


Langankulutus 157 grammaa.

12 kommenttia:

  1. Ihana Tutkimusasema! Kertakaikkisen upea! Näitä on nyt kalistelun tuloksena syntynyt monta kaunista ja upeaa ja keskenään niin erilaista, pitääpä suunnitella ne kokoontumisajot/yhteiskuvaukset tässä lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapasessa siitä just tänään puhuimme, joten luvassa on. :)

      Poista
  2. Tosi kiva! Enpä ole tajunnutkaan että huivissa on erilaisia pintoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hurjan kiva tehdä just noiden vaihtuvien pintojen vuoksi, ei ollut pitkästymisen vaaraa. :)

      Poista
  3. Upea huivi ja mitkä värit. Aah. Kylläpä onkin hieno!
    Turvapipo kätevät. Nyt alkaa olla heijastimen aika kun tuolla ulkosella liikkuillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väreistä tykkään itsekin kovasti. Vyyhtejä valitessa kun ei aina tiedä miltä valmiissa työssä näyttävät. :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Westillä on monia upeita huiveja, just mietin seuraavaa projektia. :)

      Poista
  5. Upea huivi! Eksyin tänne vahingossa ja miten kiva blogi täältä löytyikään. Taidan jäädä lukijaksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin olen iloinen kenenkään eksymisestä, mutta nyt olen. :) Tervetuloa lukijaksi. ♡

      Poista