perjantai 30. syyskuuta 2016

Yhden pusero on toisen mekko


Ostin kevättalvella langat ajatuksella neuloa itselleni mekko. Aloitinkin parilla mallilla, mutta kumpikaan ei enää kymmenen sentin jälkeen tuntunut omalta, joten purin ne. Selasin lehtiä ja Ravelryä, mutta ei vaan osunut silmiin "sitä yhtä oikeata". 

Syyskuun ensimmäisenä päivänä istuin neulomuksen ja kahvikupin ääressä Lentävässä Lapasessa ja tuli puheeksi mekkosuunnitelmani. Yhdessä pohdittiin ja huomattiin että Veera Välimäen Flare-pusero olisi just mun mekko, kun vaan helmaa jatkaisi. Huomaamista avitti sekin, että Tarjalla oli just silloin oma Flarensa päällään. Ei kun tuumasta toimeen, aikaahan oli vielä ruhtinaallisesti koska tarve olisi vasta 1.10. 


Sen jälkeen tuntui etten istunut hetkeäkään missään ilman mekkoneulettani. Paitsi tietenkin ne ajat, jotka olin kangaspuiden ääressä, mutta niistä myöhemmin. :)


Kolme ja puoli viikkoa ahkeraa neulomista ja mekko oli valmis. Yläosan raidoitin, koska olin hieman huolissani sinisen riittävyydestä yksin. Hyvä niin, koska sitä ei montaakaan grammaa jäänyt. 


Lankana on Lang yarns, Donegal, 100% merino. Puikkona 3,5 pyörö. Langankulutus 463 grammaa.


Huomenna tyttäreni vihitään ja minulla on neulomani mekko päällä. Vai laittaisinko sittenkin sen toisen... ;)

10 kommenttia:

  1. No et! Tuon kaunokaisen valitsisin, oma tekemä ja istuu sinulle todella kauniisti. Muista huomenna nenäliinat! Ihanaa juhlapäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kyllä itsekin tosi tyytyväinen. :)

      Poista
  2. Ihana mekko siitä tuli ja tosi nopeasti valmistui. Flare sopii hyvin myös mekoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä malli oli kyllä tosi helppo muuntaa mekoksi, vähän lisäyksiä harvensi ja siinä se. :)

      Poista
  3. Mekkosi on kovin kaunis, ja sopii sekä Sinulle että häihin valtavan hyvin. ❤
    Sari

    VastaaPoista
  4. Onnellista päivää ihanassa mekossasi!

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut eilen jännittävä ja varmasti tunteikas päivä.
    Kauniin mekon sait itsellesi tehtyä. Taas alkoi tämä Flare-malli kummitella mielessä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli ihan superihana! Kyllä sinun täytyy tehdä Flare pois kummittelemasta. :D

      Poista