sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kevätnäyttelyiden aikaa

Ei voi lakata ihmettelemästä, miten taitavia ihmiset ovat.


Kävin eilen Tuusulan kansalaisopiston taide- ja taitoaineiden kevätnäyttelyssä. Kaikki opiston opetustilat täynnä toinen toistaan upeampia töitä. Näissä ylä- ja alapuolella olevissa kuvissa on Lottamuseo, joka on toteutettu nypläämällä. 


Seuraavassa Halosenniemi.


Monia kauniita tilkkutöitä.


Erilaisia neuleita. Tässä esim Tiina Kuun Lentävä Lapanen -neulekahvilalle suunnittelemat Lentoon lapaset ja -kämmekkäät. 


Lampunvarjostinkurssin satoa.



Ompelukursseilta on valmistunut monenlaisia vaatteita ja asusteita.


Tuusulan ohella varmaankin monella paikkakunnalla on näihin aikoihin eri opistojen kevätnäyttelyitä. Käykääpä katsomassa. Sieltä saa hienoja ideoita ja innostusta omiin töihin. Jos oikein hurahtaa, niin sitten vaan syksyllä mukaan kursseille. :) 


Näiden kuvattujen lisäksi siellä on mm. tehty savitöitä, maalattu tauluja, rakennettu soittimia, virkattu, kierrätetty, maalattu posliinia, jne. Niin paljon, etten kaikkea edes muista. Saatan käydä arkena vielä uudestaan katsomassa. 

Tuusulan opiston näyttely on avoinna 20.-27.4. Tänään sunnuntaina klo 11-15. Maanantaista torstaihin klo 9-18. 

Tervemenoa! :) 

Marjaana 

2 kommenttia:

  1. Kiitos kuvista, huikeita töitä! En taida itse ehtiä käymään, mutta näistä sai edes pienet maistiaiset esillä olleista töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan huikeita! Kannattaa käydä, jos saat aikaa järjestymään. :)

      Poista