tiistai 30. huhtikuuta 2019

Sukkia urheilukansalle

Tai olisiko sittenkin nilkat paljaana kulkevalle teinille. 


Teinien muotiin kuuluu tällä hetkellä farkunpunttien rullaaminen ylöspäin. Näin huhti-, toukokuun vaihteessa paljaiden nilkkojen vilahtelu kävelyteillä ei näytä pahalta. Tammikuun pakkasilla näytti. Yritin tehdä mieleisiä villasukkia, niin mieleisiä, että ne voittaisivat pakkasaamuina muotitietoisuuden. En onnistunut. Kevättalvella teini kertoi, että aikoo hankkia kesäksi Adidaksen valkoiset lenkkarit. Siitä sain idean kokeilla vielä yhtä sukkamallia. Täytyy sanoa, että tämä malli oli ehdottomasti teinille mieluisin. Ai käyttikö hän sitten näitä sukkia? No ei tietenkään. "Siis haloo äiti. Ei siellä enää mitään pakkasta oo. Nythän on kevät." No, ehkä sitten ensi talvena. 

Lankana 7 Veljestä, langankulutus 102 grammaa.


Seuraavana Hidalgot. 


Testineuloin nämä Pirjo Iivosen suunnittelemat sukat jo aikaa sitten, miten ovatkin jääneet esittelemättä. Ohje näihin löytyy kirjasta Suuri suomalainen toivesukkakirja, Miesten sukat. Näissä sukissa oli minulle täysin uusi tapa neuloa kantapää ja sen kavennukset. Pidin siitä. Kirjoneuleita edelleen hieman vierastan, mutta tässä langanjuoksut nurjalla jäivät suht' lyhyiksi, joten sain lopputuloksesta aika siistin. Olen tyytyväinen. 

Langankulutus 96 grammaa.


Lopuksi Labyrintit.


Samaan sukkakirjaan ja samalta suunnittelijalta testineuloin myös nämä Labyrintit. Lankavalinnastani johtuen näistä ei kovin miehekkäitä tullut. Tämän mallin kuviot neulotaan mosaiikkineuleena, vaikka valmiit varret kauempaa näyttävätkin kirjoneuleelta. 

Lankana näissä on Handua, langankulutus 79 grammaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti