torstai 21. toukokuuta 2020

Hempeitä raitoja lattialle

Olen muutama vuosi sitten virkannut tyttärelleni kuusikulmaisen maton keittiöön. Jokin aika sitten tyttäreni soitti ja kertoi maton menneen rikki, keskelle mattoa oli purkautunut reikä. Tyttäreni arveli, että hänen pieni ja touhukas tyttärensä saattaa vahvasti liittyä tapaukseen. Pyysin tuomaan maton minulle, josko jotain olisi tehtävissä. Ja olihan sitä, kun purkasin kahdeksan kerrosta pääsin siihen kohtaan jossa oli reikä ja virkkasin maton uudelleen valmiiksi.


Korjaaminen on vaan niin kamalan tylsää, että siinä samalla valmistui tyttärelle toinenkin matto. Tähän hän on esittänyt toiveet aikaa sitten, mutta jotenkin jäi niissä kiireissä tekemättä. No, parempi myöhään kuin aikaisin. Vai miten se menikään. :D 

Laitoin maton kuvaamista varten lattialle ja kävin hakemassa kameran. Takaisin tullessani olikin matto jo käytössä. 

Matto on virkattu ontelokuteesta numeron 12 koukulla, Molla Millssin Virkkuri-kirjassa olevalla ohjeella. Maton halkaisija on 150cm, kudetta kului 3,537kg. 


Sitten sukat. Perussukat, joissa tilaa hieman tukevammalle nilkalle. Lankana Oona, puikot nro 3. Langankulutus 145 grammaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti