tiistai 9. kesäkuuta 2020

Matot keittiöön, minun tai muiden

Kävin alkukeväällä paikallisessa Taito-keskuksessa katselemassa matonkuteita. Ajatuksena oli kutoa uudet matot keittiöön. Löytyikin ihan kivat kuteet, mustaa, kirkkaankeltaista ja valko-harmaakirjavaa. Laskettiin ohjaajan kanssa menekki ja otin kuteet mukaan.



Samoihin aikoihin poikani ja miniäni muuttivat uuteen kotiin. Siellä käydessäni alkoi tuntua, että olinkin hankkinut kuteet heidän keittiönsä mattoihin. Keittiön alakaapisto on valkoinen, yläkaapit mustat ja pöytätasolla on kirkkaan keltainen SodaStream. Ei tarvinnut tuparilahjaa sen enempää miettiä.


Nyt on matot valmiit ja laitettu lattialle. Sekä tekijä että saajat ovat tyytyväisiä. Paitsi että minulla on edelleen vanhat matot keittiössä. 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti