keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kyllä ne kimaltaa!

Miten voikin olla niin vaikeata kuvata kimallusta! Olen kuvannut lankakerää, käännellyt sitä sinne ja tänne, antanut auringon paistaa siihen, yrittänyt salamalla ja ilman. Ei kimalla, ei!

 
Mieheni osti minulle joskus kaksi kerää tuota Nallea. Kun ei ollut suunnitelmaa käyttöön (ihan niin kun minulla olisi muutenkaan aina langoille suunnitelmia kun ostan), niin jäi joksikin aikaa marinoitumaan mökille lankarahiin. Kun sitten etsin tuolle kimaltavalle raitakaveria näihin sukkiin, muistin nuo Nallet. Värit sopii minusta hurjan hyvin yhteen.


Mielestäni tuli aika kivat. Tämä työ oli JyJu nro 11. Langankulutus 90 grammaa.

Sain eilen ihanaa postia! Sain aiemmin Einiltä Silmukoilla -blogista Ilahduta Bloggaajakaveria -haasteen. Otin haasteen vastaan, eli jatkoin sitä eteenpäin, ja niinpäs sain Einiltä ilahdutuspostia. Ja arvatkaapas, olin edellisenä iltana aloittanut Möbius-huivin, ja etsinyt siihen silmukkamerkkiä. Niitä minulla on pienessä pussissa muutama. Mutta se pussi, sen olinpaikasta ei ole nyt tietoakaan. Harmitti, sitä ei löytynyt mistään. Oli laitettava langanpätkä silmukkamerkiksi. Akryyliä! Sitten tuli Einiltä postia, ja siellä oli pussillinen silmukkamerkkejä! Miten voi olla noin täydellinen ilahdutus! Aivan mieletöntä!


Tuhannet kiitokset Eini. Suklaatakin on vielä.... hieman. :)

12 kommenttia:

  1. Valtavan kauniit sukat. Tykkään tuosta varresta ihan mielettömästi, kuvittelen siihen kimalluksen.

    VastaaPoista
  2. Sama ongelma minulla kimalteen kanssa, sitä on hankala kuvata :) joku kuvaus virtuoosi ehkä osaisi auttaa tässä.

    Kivat sukat tuli minunkin mielestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nekin kimallukset, mitkä saa kuvaan vangittua, näyttävät siinä valkoisilta roskilta. :)

      Poista
  3. Olen kuullut monelta samaa että kimallusta on lähes mahdoton ikuistaa kuviin, kauniit on sukat ilman kimallustakin ja voin vain kuvitella kuinka kauniit todellisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Luulin jo, että kimalluskuvat onnistuisivat, kun lankakerä auringonpaisteessa niin kauniisti kimalsi, mutta ei. Lukijoiden on nyt käytettävä tosiaankin mielikuvitusta. :)

      Poista
  4. Nää sun mielialasukat on kyllä kivoja. <3 Tosi harmoonisesti sopii värit yhteen.

    Ja kiva kuulla että silmukkamerkit tuli tarpeeseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Silmukkamerkit tulivat kyllä just "kreivin aikaan". :)

      Poista
  5. Ihanat sukat, ja värit sopii tosi hyvin yhteen. Tuon kimaltava lanka on luonnossa tosi kaunista.
    Mukavan lahjan saitkin.,mie käytän silmukkamerkkeinä pieniä tiivisterenkaita jotka kähvelsin isännältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään noista kimaltavista, joissa on koostumus kunnollinen, eli villaa suurin osa. Akryylit eivät ole koskaan innostaneet, vaikka niissäkin on tosi kauniita lankoja.
      Tiivisterenkaat toimivat varmasti oikein hyvin. :)

      Poista