lauantai 7. helmikuuta 2015

Pannulappuja Pirkolle

Tänään on ollut erityisen onnellinen päivä. Olen kyläillyt rakkaan ystäväni Pirkon luona. Tuliaisiksi vein pannulappuja. Ohje löytyy täältä,  tämä erityisesti Heidille tiedoksi. :)


Tämä on JyJu nro 9. Aloitin nämä kotona 5.2, jatkoin autossa matkalla mökille. Valmistuivat 6.2 mökillä, ja silloin huomasin suuren puutteen kotoa pakatuissa tavaroissa. Pieni vaakani, jolla punnitsen langankulutukset, oli jäänyt kotiin.


Hetken mietin, että etsin vanhoista postauksista samanlaiset pannulaput, ja laitan näihin saman langankulutuksen. Mutta eihän se ole reilua. Nämä saattavat olla kevyempiä tai painavampia kuin ne. Mitä ihmettä voin tehdä?


Sitten keksin. Pakkasin pannulaput pieneen hedelmäpussiin. Lähdin ajelemaan Mäntyharjulle, ja matkalla poikkesin S-Markettiin. Menin hedelmäosastolle, jossa piti hetki odotella vuoroa hedelmävaa'an luona. Ajatuksena oli ottaa kuvakin, jossa pannulaput olisivat hedelmävaa'alla, mutta koska siellä oli muitakin jonottamassa, en kehdannut. Erästä vanhempaa miestä näytti touhuni kovasti hymyilyttävän. Langankulutus 186 grammaa.


Ostin klementiinejä, ovat mahdottoman hyviä. Ja pitihän sitä jotain, hyvitykseksi vaa'an lainasta. :)

14 kommenttia:

  1. Haha! Kyllä hätä keinot keksii! ♥Ihanan värikkäitä pannulappuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! :) Tuosta Novitan Sateenkaaresta on kyllä aika moneksi.

      Poista
  2. Oi miten hyvä idea esim. kesälomaillessa lankakerän jakamiseen vaa´an puuttuessa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankakerien jakaminen hedelmäosastolla vaatii vielä hiukkasen enemmän pokkaa. Lupaan tulla kuvaamaan. :D

      Poista
  3. Upeita pannulappuja,kiitos hyvästä ideasta, kokeilla täytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinne saa kivasti tungettua pienet trikookudenöttöset tai muut paksut langanloput. :)

      Poista
  4. Ihanan pirteitä pannulappuja! Ja konstit aina löytyy! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Konstit löytyy, kunhan vaan kehtaa toteuttaa. :D

      Poista
  5. Ihan mahtavat pannulaput =) Mulla teettää kans toi punnaaminen vähän harmaita hiuksia, ku en ole saanut ostettua digitaalista vaakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt ei ole punnaamisenkaan kanssa enää ongelmia, varmaanhan teidänkin läheltä ruokakauppa löytyy. :)

      Poista
  6. Niin se hätä keinot keksii ;)...!

    VastaaPoista
  7. Hätä keinot keksii ja kätevä emäntä. Kivoja hyvänmielen patalappuja.

    VastaaPoista