lauantai 30. huhtikuuta 2016

Sukkia miehille

Olen tehnyt miesten sukkia. Toiset tein vanhalla, hyvin perinteisellä mallilla. Toiseen pariin otin ohjeen Pirjo Iivosen kirjasta Unelmien silmukat, haaveista sukiksi.


Eli pienemmät ovat tietenkin Junasukat, isompien mallin nimi on Kaarnavene. Hieman muutin kirjan ohjetta ja tein kuviot vain varteen.


Lähikuva varresta näyttää tällaiselta.


Langankulutus pienemmissä 27 grammaa, isommissa 145 grammaa.

Ulkona on ihana, aurinkoinen kevätsää. Päivän ohjelmassa onkin seuraavaksi terassikahvit. Hyvää Vappua! :)

torstai 28. huhtikuuta 2016

Tuplatöitä

Mandala Madnes etenee rauhallisesti. Mukavasti ennättää tehdä kaikkea muutakin, kun tuon työn ohjeessa tulee uusi luku vain kerran viikossa ja silloinkin vain jokunen kerros. Toki kyllähän nekin sitten jo heinäkuussa aikaa vievät. :) 


Näitä Mandaloitahan minulla on tekeillä tuplat, värikäs ja yksivärinen.


Neuloin toisenkin tuplaneuleen, Lanesplitterin, tällä kertaa yksivärisenä. Tai no, ei siis raidoittuvasta langasta, vaan tasaisen kaksivärisestä. Olin yksin kotona kun sain valmiiksi, joten puin sen sohvan päälle.


Lanka on Pirtin kehräämöltä, 50% villaa, 50% silkkiä. Langankulutus 316 grammaa.


Seuraavaksi luontokuvaosio. Tällaisia näkyi Sysmässä kauppareissulla.



perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sinistä Ruusuvettä

Tiesin jo tätä huivia aloittaessani, että ihana tulee. Mallina Janina Kallion Rosewater ja lankana Handun Gimalle. Ostin lankaa kaksi vyyhtiä eli 200 grammaa, koska halusin suurentaa huivia hieman alkuperäisestä ohjeesta. 


Neuloin alun ainaoikeata reilummin kuin mallissa, numeron 2,5 puikoilla. Sen jälkeen neuloin pitsiosuutta ohjeen mukaan. Tuon jälkeen vaihdoin puikot pari numeroa isompiin ja neuloin pitsiosuuden vielä kaksi kertaa.


Huivista tuli liiankin ihana, tytär halusi sen. ♡

Langankulutus 198 grammaa.

Tällä työllä olen mukana huhtikuun Silmukan ytimestä haasteessa, jossa kuukauden aiheena oli pastellivärit.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuin siiliä ompelisi

Käsitöitä valmistuu koko ajan, vaikkei niistä täällä blogissa ole näkynytkään mitään. Läppärini ei suostunut enää muutama viikko sitten heräämään, eivätkö hermoni riitä tekemään postausta tabletilla. Nyt lainasin lapsilta konetta, josko jotain valmistuneista saisi tänne päivitettyä. 


Olen ollut Tuusulan kansalaisopiston varjostinkurssilla. Ihan mielettömän kivaa itsensä pistelyä mahtavassa porukassa kerran viikossa. Alla muutama kuva siitä, miten varjostin syntyy. Ihan alussa on kehikko, siitä en tietenkään tajunnut ottaa kuvaa. 



Kehikon kaikki metallipinnat päällystetään nauhalla, josta siitäkään ei ole kuvaa. Sen jälkeen vuorikangas ommellaan, hieman mallista riippuen, joko vain varjostimen ylä- ja alareunaan, tai jokaiseen pinnojen väliin erikseen. Tässä ommeltu vain ala- ja yläreunasta. 



Tältä näyttää just ennen ompelua. Noiden neulojen välistä sitten ommellaan pienin laukkapistoin. 



Kun vuorikankaat on ommeltu, on päälikankaan vuoro.



Siinä on samat vaiheet kun vuorissakin. 



Tässä vaiheessa varjostimesta puuttuu hattu eli varjostimen kattona oleva kangas. Sen jälkeen liimataan enää koristenauhat paikoilleen. 



Ja se on siinä! Tämän lampun jalka on jostain ikivanhasta lampusta, väri oli ennen vaalean sininen. Kultamaali teki ihmeitä ja näin hieno uusi lamppu koristaa nyt olohuoneen pientä pöytää. Hups. Nyt huijaan. Tällä hetkellä se koristaa Kansalaisopiston kevätnäyttelyn jotain pöytää, mutta sen jälkeen palaa olohuoneeseen. :) 

torstai 31. maaliskuuta 2016

Pääasia

Näillä keleillä alkaa pipo olla jo liikaa, mutta esim. koiraa ulkoiluttaessa kaipaa vielä jotain päähänsä. Tyttäreni toivoi neulepantaa.


Netistä etsittiin kuva, tai oikeastaan kaksi, ja niistä yhdistelemällä saatiin mieleinen malli. Ensin tein pannan yksinkertaisesta langasta, mutta se tuntui aika ohuelta, joten tein toisen kaksinkertaisesta langasta. Nyt on sitten pannat sekä tälle, että vieläkin lämpimämmälle säälle.

Lankana Sierra Andina, 100% alpakka. Langankulutus molemmissa pannoissa yhteensä 83 grammaa.

Ai niin. Villasukkavuosi löytyy nykyään myös Instagramista. :)

torstai 24. maaliskuuta 2016

Uutisista suurin

Olen siirtynyt virkkaamisessa uuteen ulottuvuuteen. Olen lähtenyt mukaan Mandala Madness Caliin. Ensimmäinen osa ohjeesta julkaistiin viikko sitten. En oikein osannut päättää haluanko työstäni värikkään vai yksivärisen, joten piti laittaa alulle molemmat. :)

 
 
Tarkimmat ohjeen seuraajat huomaavat että minulta puuttuu noista molemmista aluista kerros nro 3, mutta kun sen voi tehdä missä vaiheessa vaan, niin minulla se luultavasti on just ennen valmistumista. :D

 
Virkkaamalla on syntynyt myös pannulappuja ja tiskirättejä. Ihan samat vanhat ohjeet, mitä niitä muuttamaan kun on hyviksi havaittu.

 
 
 
 
Langankulutus kaikissa yhteensä 522 grammaa.

Abstrakti-blogissa on kiva Käsityökirjahaaste, johon lähdin mukaan. Kirjahyllystäni löytyy alla olevien lisäksi monta muutakin käsityökirjaa, mutta otin mukaan vain ne kirjat, joista en ole vielä mitään tehnyt. Aikarajaksi itselleni laitoin tämän vuoden, eli vuoden loppuun mennessä on jokaisesta näistä kirjoista saatava valmiiksi ainakin yksi työ. Nyt muuten huomasin, että olenkin tehnyt Unelmien silmukoista jo yhden ohjeen, mutta sovitaan ettei sitä lasketa, koska tein sen ennen kirjan ilmestymistä.
 
 
Lopuksi se uutinen, joka tekee noista kaikista edellisistä aivan joutavia. Se kaikkein suurin uutinen.


Onnellisena mummuna esittelen teille tyttärenpoikani pienet varpaat. <3 <3 <3

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Villasukat keväthangille

Neuloin itselleni villasukat. Kaipasin talvikenkien kanssa käytettäviksi hieman pidempivartisia sukkia. En erityisemmin suunnitellut niiden neulomista, mutta kun satuin löytämään langan, jossa on samoja värejä kuin takissani, piti alkaa suunnittelemaan. :)

 
 
Tein tuollaiset ruttuvarsisukat, joissa oikeat ja nurjat silmukat muodostavat sellaisia ruttuun meneviä salmiakkeja. Ymmärsittehän? :) Ohje on kahdeksalla jaollinen. Lyhyesti se menee näin.
1. ja 2. krs. Neulo kaikki oikein.
3. krs. Neulo *7o ja 1n* Toista koko krs.
4. krs. Neulo *6o ja 2n* Toista koko krs.
5. krs. Neulo *5o ja 3n* Toista koko krs.
6. krs. Neulo *4o ja 4n* Toista koko krs.
7. krs. Neulo *3o ja 5n* Toista koko krs.
8. krs. Neulo *2o ja 6n* Toista koko krs.
9. krs. Neulo *1o ja 7n* Toista koko krs.
10. ja 11. krs. Neulo kaikki nurin.
12. krs *7n ja 1o* Toista.
13. krs. *6n ja 2o* Toista.
14. krs. *5n ja 3o* Toista.
15. krs. *4n ja 4o* Toista.
16. krs. *3n ja 5o* Toista.
17. krs. *2n ja 6o* Toista.
18. krs. *1n ja 7o* Toista.
Noita kerroksia sitten toistetaan niin monta kertaa kun huvittaa. Ai niin, alkuun tein pätkän joustinneuletta.

 

Lankana Zauberball, puikot KnitPron Cubics 15cm,  2,5mm. Neulominen yhtä juhlaa! Langankulutus 119grammaa.  

Lopuksi tulee mainos maailman ihanimmasta arvonnasta! Ihan oikea blogi? arpoo virkatun torkkupeiton! Luit aivan oikein. Arvonta on suunnattu blogin lukijoille, mutta piankos sinä niihin liityt. Viikko aikaa vielä osallistua, joten kipin kapin sinne.