Näytetään tekstit, joissa on tunniste taskuneuloosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taskuneuloosi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Taskuneuloosi

Vielä viikko sitten minulle oli epäselvää mitä tarkoittaa taskuneuloosi. Viime lauantaina olin itse mukana tapahtumassa. Lentävä Lapanen Järvenpäässä toimi isäntänä, tai ehkä tässä tapauksessa emäntänä. Paikalle oli kutsuttu bloggaamisesta kiinnostuneita ihmisiä.


Taskutapahtuman voi kuka tahansa kutsua koolle, vaikkapa Facebookissa. Ilmoitetaan aika ja paikka, sekä aihe. Esim taskulounas voisi olla mukava, ilmoitetaan ravintola ja aika, kutsutaan ihmisiä julkisesti, kuka tahansa voi ilmoittautua paikalle. Hauska tapa tutustua uusiin ihmisiin.


Koska tässä tapahtumassa aiheena oli bloggaaminen, keskustelimme blogin aloittamisesta, kuvista, aiheista, blogin päättämisestä, kohderyhmistä, ulkoasusta, tekstien pituudesta, kuvien määrästä, siis ihan kaikesta mitä aiheesta mieleen tuli.

Aika meni aivan siivillä. Oli mukava tavata kasvokkain ihmisiä, jotka olivat aiemmin tuttuja vain tekstien kautta, kuten esim. punos-sidos-silmukka -blogin Pirjo. Sekä löytää uusia blogeja ja blogisteja, kuten Retuperällään -blogi ja Retu, sekä Merkku ja Merkkula -blogi. Kiitokset kaikille mukanaolleille, sekä ihan erityisesti Lentävän Lapasen Tainalle ja Tarjalle, sekä Taskuneuloosin vetäjille Marja Nousiaiselle ja Pauliina Mäkelälle.

 
Neljäs JyJukin oli Taskuneuloosissa mukana. Tasaraitaiset villasukat, aloitettu 9.1.