Näytetään tekstit, joissa on tunniste afrikankukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste afrikankukka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. helmikuuta 2014

Shoppailua ja hippoilua

Kävin lauantaina Lappeenrannassa. Ystäväni on kertonut siellä olevasta Pyöröpuikosta. Tuli pakottava tarve saada nelikulmaiset sukkapuikot, ja kun niillä seuduilla liikuimme niin sinne sitten. Liike on tosi kodikas, ei kovin suuri mutta tavaraa saatu sopimaan paljon. Lankalakostani johtuen en voinut edes vilkaista lankahyllyille päin. Tässä ostokseni. Puikkojen lisäksi käteen jäi muutakin, nyt pitäisi minunkin sukat olla ryhdikkäinä kuvissa.



Sitten vähän pidemmän ajan työni. Olen nähnyt Afrikankukista tehtävän vaikka mitä. Joskus viime vuoden puolella näin jossain blogissa aivan ihanan Hipon. Sellainen piti tehdä. Langat olivat hieman eripaksuisia, koostumukset aivan erilaiset, mutta ajattelin ettei se virtaheposessa haittaa. Nyt mietin vielä silmiä, saattaa olla että kun sopivat napit osuu kohdalle niin laitan vielä ne.





Langankulutus 333g.