torstai 24. maaliskuuta 2016

Uutisista suurin

Olen siirtynyt virkkaamisessa uuteen ulottuvuuteen. Olen lähtenyt mukaan Mandala Madness Caliin. Ensimmäinen osa ohjeesta julkaistiin viikko sitten. En oikein osannut päättää haluanko työstäni värikkään vai yksivärisen, joten piti laittaa alulle molemmat. :)

 
 
Tarkimmat ohjeen seuraajat huomaavat että minulta puuttuu noista molemmista aluista kerros nro 3, mutta kun sen voi tehdä missä vaiheessa vaan, niin minulla se luultavasti on just ennen valmistumista. :D

 
Virkkaamalla on syntynyt myös pannulappuja ja tiskirättejä. Ihan samat vanhat ohjeet, mitä niitä muuttamaan kun on hyviksi havaittu.

 
 
 
 
Langankulutus kaikissa yhteensä 522 grammaa.

Abstrakti-blogissa on kiva Käsityökirjahaaste, johon lähdin mukaan. Kirjahyllystäni löytyy alla olevien lisäksi monta muutakin käsityökirjaa, mutta otin mukaan vain ne kirjat, joista en ole vielä mitään tehnyt. Aikarajaksi itselleni laitoin tämän vuoden, eli vuoden loppuun mennessä on jokaisesta näistä kirjoista saatava valmiiksi ainakin yksi työ. Nyt muuten huomasin, että olenkin tehnyt Unelmien silmukoista jo yhden ohjeen, mutta sovitaan ettei sitä lasketa, koska tein sen ennen kirjan ilmestymistä.
 
 
Lopuksi se uutinen, joka tekee noista kaikista edellisistä aivan joutavia. Se kaikkein suurin uutinen.


Onnellisena mummuna esittelen teille tyttärenpoikani pienet varpaat. <3 <3 <3

12 kommenttia:

  1. Oi paljon paljon onnea mummolle! <3 Ja täälläkin on ehditty jo hieman virkkailemaan. Yksi pala illassa. Hitaasti mutta varmasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Mukava kuulla, että sen tärkeimmän ohella aikaa löytyy taas käsitöillekin. ♥

      Poista
  2. Ihanat on käsityöt, mutta kaikista ihanimmat on nuo pienet suloiset varpaat. Onnea teille kaikille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Et uskokaan miten monta kertaa olen tuota kuvaa ihaillut. ♥

      Poista
  3. Mä lähdin kanssa tuohon CALiin mukaan ja olen innoissani. Just ilmestyi uusin ohje, mutta pitkän päivän jälkeen, en taida enää tänään jaksaa, ihana tähtimäinen siitä tulee seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva! Minä olen myös tosi innoissani. Just sain yksivärisessä versiossani tehtyä ohjeen loppuun, huomenna on tuon värikkäämmän vuoro.

      Poista
  4. Voi mitä ihanuuksia! Tuo virkkaus näyttää todella mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista