tiistai 19. huhtikuuta 2016

Kuin siiliä ompelisi

Käsitöitä valmistuu koko ajan, vaikkei niistä täällä blogissa ole näkynytkään mitään. Läppärini ei suostunut enää muutama viikko sitten heräämään, eivätkö hermoni riitä tekemään postausta tabletilla. Nyt lainasin lapsilta konetta, josko jotain valmistuneista saisi tänne päivitettyä. 


Olen ollut Tuusulan kansalaisopiston varjostinkurssilla. Ihan mielettömän kivaa itsensä pistelyä mahtavassa porukassa kerran viikossa. Alla muutama kuva siitä, miten varjostin syntyy. Ihan alussa on kehikko, siitä en tietenkään tajunnut ottaa kuvaa. 



Kehikon kaikki metallipinnat päällystetään nauhalla, josta siitäkään ei ole kuvaa. Sen jälkeen vuorikangas ommellaan, hieman mallista riippuen, joko vain varjostimen ylä- ja alareunaan, tai jokaiseen pinnojen väliin erikseen. Tässä ommeltu vain ala- ja yläreunasta. 



Tältä näyttää just ennen ompelua. Noiden neulojen välistä sitten ommellaan pienin laukkapistoin. 



Kun vuorikankaat on ommeltu, on päälikankaan vuoro.



Siinä on samat vaiheet kun vuorissakin. 



Tässä vaiheessa varjostimesta puuttuu hattu eli varjostimen kattona oleva kangas. Sen jälkeen liimataan enää koristenauhat paikoilleen. 



Ja se on siinä! Tämän lampun jalka on jostain ikivanhasta lampusta, väri oli ennen vaalean sininen. Kultamaali teki ihmeitä ja näin hieno uusi lamppu koristaa nyt olohuoneen pientä pöytää. Hups. Nyt huijaan. Tällä hetkellä se koristaa Kansalaisopiston kevätnäyttelyn jotain pöytää, mutta sen jälkeen palaa olohuoneeseen. :) 

2 kommenttia:

  1. Ai, että miten hieno varjostin ♥ Hyvin sopii tuo kullan värinen jalka siihen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään. Täytyy käydä opiston näyttelyssä katsomassa miltä se siellä näyttää. :)

      Poista