tiistai 29. tammikuuta 2019

Vähän ennen arvontaa

Tässä postauksessa on kaikenlaista sälää. Aloitetaan sukista.


Näihin sukkiin on käytetty 7 Veljeksen jämiä. Pidän tuosta raidoituksesta, jossa väriä vaihdetaan joka kerroksella. Langankulutus 115 grammaa.


Seuraavana neulemyssyjä pienille. Tai oikeastaan yhdelle pienelle. Tyttäreni löysi tämän mallin ja ohjeen jostain hyvin vanhasta julkaisusta, muistaakseni oli myös kuullut mallia kehuttavan. Etsin kotoa näihinkin jämäkeriä, pehmoista ja villaista oli kriteerit. Langankulutus yhteensä 129 grammaa.


 Samalle pienelle neuloin villatakin. Olen aiemmin tehnyt samalla ohjeella tämän. Ja edelleen jämälankoja, joita tähän kului 185 grammaa.



Kaapeista löytyi myös jokunen kerä Blend Bamboo -lankaa, joista virkkasin tiskirättejä. Lankaa kului 36 grammaa. 


Ja sitten lopuksi jotain, joka saattaa kohta olla vaikkapa juuri sinun. Edellisessä postauksessa on arvonta, klikkaa tästä, jossa voi voittaa lankoja, sekä nämä huippuihanat puikot ja silmukkamerkit. Käy kurkkaamassa ja kommentoimassa. 


2 kommenttia:

  1. Hei tulin visiitille. Kyllä sinä olet kauniita käsitöitä tehnyt laidasta laitaan. Minulla on myös puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustusta ja leipomista. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin. Itse olen kiinnostunut monenlaisista blogeista.

    VastaaPoista