tiistai 14. heinäkuuta 2020

Tiiliä hartioille

Ystävät on ihania! ♡ He rikastuttavat neulemaailmaani toinen toistaan upeammilla mallilöydöillä. 


Muutama viikko sitten näin Neulekahvila Lentävässä Lapasessa Stephen Westin suunnitteleman Painting Bricks -huivin. Ihastuin! Huivi oli kaunis, sekä oivallinen malli jämälankojen tuhoamiseen. 


Saattaa olla, että koko juttu olisi jäänyt osaltani siihen, ellei ystäväni Annu olisi myös bongannut huivia. Ei mennyt kauaakaan, kun Annulla oli jo suunnitelmat ja porukka yhteisneulontaan valmiina. Sovittiin tapaaminen ja laitettiin huivit alulle. Paitsi että minä en laittanut vielä silloin, kun oli edellinen työ saatava ensin valmiiksi. Lankavarastoa olin kuitenkin jo penkonut ja sieltä valinnat tehnyt. 


Huivin alku neuloutui vauhdilla, kerrokset on lyhyitä kun malli aloitetaan niskasta. Huivin lopussa silmukoita on kerroksella yli 700, joten senttien lisääntyminen on aika hidasta. Lopun I-cord -päättely tuntui vievän ikuisuuden. 

Lankoina on Handun jämäkeriä, sekä pääväriä kaksi kokonaista vyyhtiä. Langankulutus 294 grammaa, 4mm puikot. 


Tykkään! Kannatti neuloa! 

6 kommenttia:

  1. Ihana huivi! ❤ Vaikuttaa koukuttavalta, mutta nuo lopun pitkät kerrokset kammottavat... Tästähän olisi paitamallikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä löytyy ohje myös pipoon, joka ainakin minun makuuni on parempi kuin se pusero. 😊

      Poista
  2. Ihana tuli sinun versiosta! Eikö vaan ollut hyvä jämälankaprojektiksi ! Pipo on mun mielestä kiva, se täytyy kyllä vielä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan hyvä jämälangoille. Minunkin piti tehdä seuraavaksi se pipo, mutta se lähtikin muodostumaan toiseksi huiviksi. 😊

      Poista
  3. Kaunis huivi syntyi "jämistä". Uusien juttujen kokeilu on kivaa.

    VastaaPoista