perjantai 31. joulukuuta 2021

Kesämekko

 Mitä kaikkea onkaan jäänyt postaamatta! Tämäkin kesämekko.


Tämä oli varsin mielenkiintoinen projekti. Ostin langat tähän jokunen vuosi sitten lankakaupan poistokorista. Mukaan lähti kahta eriväristä lankaa, joita tosin yhdisti hyvin samanvärinen punainen osuus. Toisessa punaisen lisäksi sinistä, toisessa lilaa. Pitkään langat lojuivat odottamassa sopivaa mallia, tosin en kyllä sitä aktiivisesti etsinytkään. Lopulta teki mieli neuloa mekko. Ohjeen löysin Dropsin sivuilta, tosin paljon paksummasta langasta neulottuna, joten mitään silmukkamääriä en voinut käyttää. Löysin siis idean. ☺️


Koska kumpikaan väri ei olisi yksin riittänyt mekkoon, vaihdoin väriä aina punaisen kohdalla. 

Lankana tässä on Schachenmayrin Fashion Tahiti, 99% puuvillaa, 1%polyesteriä. Puikot 2,5mm. Langanmenekki 374 grammaa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti