perjantai 31. joulukuuta 2021

Tuplakalistelut

Osallistun harvoin yhteusneulontoihin eli kaleihin. Kesällä kuitenkin innostuin ystävien innostamana mukaan Sosumkal2021-huivin kaliin. Jopa niin paljon, että neuloin ohjeella kaksi huivia.


Tämä ensimmäinen on neulottu ohjeen mukaan neljällä värillä. Langat tähän ovat lankasuosikkini Handun lankoja. Lankaa kului 291 grammaa.


Toinen huivi on neulottu kahdella värillä, lankana Rialto Lace, Debbie Bliss. Lankaa kului 125 grammaa. 





Kesämekko

 Mitä kaikkea onkaan jäänyt postaamatta! Tämäkin kesämekko.


Tämä oli varsin mielenkiintoinen projekti. Ostin langat tähän jokunen vuosi sitten lankakaupan poistokorista. Mukaan lähti kahta eriväristä lankaa, joita tosin yhdisti hyvin samanvärinen punainen osuus. Toisessa punaisen lisäksi sinistä, toisessa lilaa. Pitkään langat lojuivat odottamassa sopivaa mallia, tosin en kyllä sitä aktiivisesti etsinytkään. Lopulta teki mieli neuloa mekko. Ohjeen löysin Dropsin sivuilta, tosin paljon paksummasta langasta neulottuna, joten mitään silmukkamääriä en voinut käyttää. Löysin siis idean. ☺️


Koska kumpikaan väri ei olisi yksin riittänyt mekkoon, vaihdoin väriä aina punaisen kohdalla. 

Lankana tässä on Schachenmayrin Fashion Tahiti, 99% puuvillaa, 1%polyesteriä. Puikot 2,5mm. Langanmenekki 374 grammaa. 



Tunnelmavalaistuksia

 Ja nyt joululahjojen kimppuun. Tämä ensimmäinen tosin olikin pikkujoululahja. Puolisoni laulaa kuorossa, ja kuoron pikkujouluihin kerätään arpajaispalkinnot lahjoituksina. Minä lahjoitin sinne tämän pöytälampun, jossa on tekemäni varjostin. Koska sopivaa jalkaa ei kotoa löytynyt, kävin Ikeasta ostamassa lampun, jonka varjostimen tilalle vaihdoin tämän tekemäni. 


Seuraavat lamput olivatkin sitten ihan oikeasti aattoillan tarjonnassa. 


Tämä varjostimien tekeminen on ihan hurjan kiva harrastus, jos pitää neulojen pistelystä pitkin käsiä. Olen miettinyt, tekisinkö näitä ikinä, ellei varjostinkurssin porukka olisi niin tavattoman mukavaa. Eli pakko tehdä, jos aion siitä seurasta nauttia. 😊


Rättirakkautta

Tykkään hurjasti bambuisista pöytäräteistä. Tykkään tehdä niitä ja käyttää niitä. 


Nämä kaikki on virkattu Blend Bamboo -langasta. Yhteensä lankaa näihin meni 786 grammaa. 




lauantai 25. syyskuuta 2021

Nallen uudet vaatteet

Syksy on tullut, eikä kesämekoissa enää tarkene. Ei edes risteyksessä liikennettä valvova Nalle. 



Tämän talven vaatteet on neulottu oranssista Novitan Hohde langasta, jotta autoilijat erottaisivat Nallen sekä päivällä, että yöllä. 



Langankulutus näihin oli 175 grammaa. 



Nyt saa talvi tulla. No, ei oikeasti ihan vielä. 😊

tiistai 21. syyskuuta 2021

Kaarrokeneuleita

Neuloin kaksi villatakkia samalla ohjeella, Anker's cardigan -my size, PetiteKnit. Ohje on mukava ylhäältä alas neulottava, jossa ei tarvitse lopuksi ommella yhtään saumaa. Ensimmäisen langat ovat Handun 75% villaa, 25% polyamidia, 280m/100g. Lankaa kului 502 grammaa. 


Tämän toisen langat ovat Wloczki Warmiin Amelia, jota ei taideta enää valmistaa. Eli sen verran kaapissa marinoitu lanka. Tässä langankulutus oli 555 grammaa. Lankaa löytyi kaapista sen verran, että piti tehdä raitoja langan riittämiseksi. 


keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Nämä sukat ja nämä sukat ja nämä sukat...

 Miten on tullutkin koko alkuvuosi tehtyä pelkkiä sukkia! 

Sain Juhla Mokka -sukkiin langat lahjaksi marraskuussa, mutta joululahjakiireiden vuoksi tekeminen viivästyi. Sukat ovat olleet nyt jo jonkin aikaa valmiina. Niistä tuli lopulta yösukat, koska tuo kirjoneule teki sukista liian paksut kenkiin. Kun on näin kauniit sukat jaloissa yöllä, näkee vain ihania unia. Kokeilkaa vaikka. ☺️

Lankana oli Janne ja sitä kului 174 grammaa. Puikot 3,5mm. 



Seuraavan kuvan sukat ovat pienille ihmisille. Mallit ja langat vaihtelivat sen mukaan mikä huvitti ja mitä löytyi. Lankaa näihin kaikkiin kului yhteensä 285 grammaa.



Instagramista löytyi tosi kiva kaavio marimekko-sukkiin. Kiitos @diy.by.anni. Nämä neuloin tyttärelleni, jonka tiedän pitävän Marimekoista. Lankaa näihin kului 60 grammaa, puikot 2,5mm. 




Sitten puolisolle perussukat. 109 grammaa Seitsemää Veljestä. 



Sitten meni jo vähän perheen ulkopuolellekin. Sain viestiä herra-henkilöltä, että hänelle yli kolme vuotta sitten neulomani sukat alkavat olla tiensä päässä. Tein kaksi paria uusia eli hän oletettavasti palaa asiaan kuuden vuoden kuluttua. Mutta mikäli hän sattuu tämän lukemaan, en pahastu aikaisemmastakaan yhteydenotosta. 😊 Ja tuo yksi pari meni sitten ihan muuhun suuntaan, tai jos tarkkoja ollaan, on lähiaikoina menossa. 

Lankaa näihin kului yhteensä 362 grammaa.



Nämä viimeiset neuloin varastoon odottelemaan päivää jolloin joku tarvitsee. Lankojen päättelystä ennätti kulua vuorokausi, kun nuorimies tuli kertomaan ettei ole sopivia sukkia. No nyt taas on. Lankaa näihin kului 124 grammaa.