keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kevätkukkia

Kävin aamulla Lankamaailmassa näyttämässä sitä "maanantaikerää", josta kerroin edellisessä postauksessa. Tai eihän se enää pelkkä kerä ollut, siinä oli nyt yksi valmis sukka, toinen aloitettu ja lankaa sen verran mitä kerästä oli jäljellä. Näytin työn ja kysyin oliko langasta tullut aiemmin valituksia. Ei ollut. Näytin sukan sisäpuolella olevat kymmenen kohtaa joista lanka oli ollut poikki. Myyjä oli hyvin ymmärtäväinen, harmittaahan tuollainen. Pyysi sitten toisenkin myyjän siihen katsomaan, ja yhdessä he kertoivat että minulla olisi mahdollisuus nyt vaihtaa tuo viallinen kerä uuteen kerään. Yksinkertaisena ihmisenä minun piti vielä oikein kysyä, siis että jos jättäisin tämän valmiin sukan ja tuon aloitetun tänne, niin saisin tilalle yhden uuden kerän. Näin on. He kutsuivat tuota hyvitykseksi. Minä kutsun sitä typeryyden huipuksi ja asiakkaan aliarvioimiseksi. Myyjä otti kuitenkin langasta tiedot ylös, josko joku muu tulee valittamaan niin laittavat viestiä eteenpäin. Se siitä.

Tämä päivä on muuten mennytkin sitten mukavissa tunnelmissa. Sain postia, Villaa ja lankaa -blogin Reijalta ihanan paketin. Siellä oli Enkeli. Käykääpäs katsomassa mitä kaikkea ihanaa Reija on huovuttanut. Luulen että meille tulee joskus sieltä vielä lisääkin paketteja. :)

 
Itse olen tänään keskittynyt kukkiin. Minä en saa kotona oikein mitään kukkimaan, pihalla ehkä saisin, elleivät rikkaruohot tukahduttaisi kukkiani. Ai miten niin pitää kitkeä?? Minähän kitken, joka kevät. :) Tänään on kuitenkin kukkinut. Ensin kukki rautalangasta ja sukkahousuista.
 
 
Sen jälkeen kukki organzasta.
 
 
 
Kynsilakasta on kukkinut jo aiemmin.
 
 
Pääsiäisenä on tarkoitus kukkia lisää.
 
Aurinkoista, lämmintä, keväistä ja kaikin puolin hyvää Jeesuksen ylösnousemusjuhlaa teille kaikille.
 
 

 


4 kommenttia:

  1. Sinulle on haaste blogissani :) Ihania kukkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, kiitos haasteesta. Ajattelin että vastaan heti, mutta kun kävin blogissasi haasteeseen tutustumassa, huomasin ettei siihen ihan pikapikaa vastatakaan. Vastaan siis sitten kun ennätän ajatella, saattaa mennä yli pääsiäisen. :)

      Poista
  2. Olipa kiva yllätys nähdä, että enkeli on päässyt blogiisi! Kiitos siitä ja kauniista sanoistasi! <3 Mutta jopa oli mielenkiintoinen käsitys hyvityksestä noilla myyjillä! Että vielä valmis sukka olisi pitänyt antaa vaihtokaupassa! Kauniita kukkia olet tehnyt! Itse yritin kanssa joskus sukkahousukukkia, mutta ei riittänyt taito eikä kärsivällisyys! =D Oikein hyvää pääsiäistä myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattele miten on hauskaa tuo taidon ja kärsivällisyyden riittäminen. Minulla kun ei mitenkään riitä kumpikaan huovutuksissa, joissa sinä olet aivan mestari. :)

      Poista