keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus, 110 käsityötä


Välillä on tunne, ettei mitään käsitöitä valmistu. Laskin äsken vuoden aikana valmistuneet työt tämän blogini kuvista, ja huomasin että se tunne on väärä. Olen saanut valmiiksi 110 työtä. Suurin osa sukkia, niitä on valmistunut 44 paria. Suurin osa aikuisten kokoa, mukana kahdet pienet junasukat.

 
 



Tiskirätit ovat mukava pieni välityö, niitä valmistui 15. Kaikki samalla mallilla ja samasta langasta, väri vain vaihteli.


Lapasia tuli tehtyä yhdeksän paria, kaikki koukkuamalla. Hups, erehdyin, olihan nuo yläkuvassa olevat pienet junalapaset neulottu.
 
 
 
 

Näiden lisäksi torkkupeittoja, mattoja, saippuapusseja, huiveja, puseroita, pitsimekko, neulottu tyyny, virtahepo, kaulureita ja ties mitä pientä. Suurin osa neulomalla, seuraavaksi eniten virkkaamalla, jokunen koukkuamalla, muutama kangaspuissa kutomalla ja pari ompelukoneella surraten. Mutta siis, onhan näitä valmistunut. :)

 
 
 
 
 
 
 
 

Langankulutus yhteensä tänä vuonna oli 16 kiloa 35 grammaa. Ostetuissa langoissa en ihan kärryillä pysynyt, koska osan ostamistani vein äidilleni, lahjoitin ystävilleni, sekä myin eteenpäin toisille neulootikoille. Kuitenkin kulutin selvästi enemmän kuin hankin tilalle, joten lankalaihiksenikin onnistui aika mukavasti. Olen tyytyväinen.

Kiitokset kaikille lukijoilleni. Ilokseni olen huomannut uusiakin nimiä Lukija-listalla. Tervetuloa! 

Erinomaisen Hyvää, Onnellista ja Siunattua Alkavaa Vuotta 2015 Teille Kaikille! :)

Seuraava päivitys onkin sitten 1-vuotiaan blogin ensimmäiset arpajaiset.

10 kommenttia:

  1. Ahkerasti olet puikkoja kilisyttänyt ja koukkua heiluttanut. Tuo sukkien määrä on varmasti ennätys.
    Oikein onnekasta Uutta Vuotta siullekkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen kyllä ollut ihan huomaamattani noin ahkera. Olisin arvioinut että ehkä 50 työtä. Kannatti laskea. :)

      Poista
  2. Oho! Oletpa ollut ahkera! 16 kiloa on valtava määrä lankaa kudottavaksi =) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onhan se aika suuri määrä keriä ja vyyhtejä. Urakaksi jos pitäisi ottaa, tuntuisi ylivoimaiselta. :)

      Poista
  3. No kyllä todella oot ollut ahkera!!! Ja ton lankamäärän kun oikeesti kokoaisi yhteen kasaan, niin huh! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on ollut nautinnollista ahkeruutta. :)

      Poista
  4. 16 kiloa! Huh huh, mulla ei ole ikinä sellaista määrää lankoja kotona. Vai pitäiskö kaikki laskea... Onnittelut ja hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan olisi, jos omistaisin lankakaupan. :)
      Kävin tänään hieman hakemassa täydennystä varastoihin. Rehellisesti sanoen Katian Merino Sport josta neulon Iinalle mekkoa ei aivan riittänytkään. Onneksi hyllystä löytyi lisää.

      Poista
  5. Oooh! Olet ollut todella ahkerana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kävin just blogissasi, et se ole sinäkään laakereilla lepäillyt. Ihan kummallinen sanonta muuten. :D

      Poista