keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Terapeuttista neulomista

Voi miten oli hauska neuloa sukat! Ei yhtään langankiertoa, ei ruutupiirrosta, ei ohjetta luettavana. Oli vain kaksi kerää lankaa ja ajatuksetonta neulontaa. Ihan huippua. Vaihteeksi. :)


Kuvassa olevaa enkeliä myy Käsityöpaja Villaa ja Lankaa. Enkelin lisäksi löytyy vaikka mitä ihanaa, kannattaa käydä kurkkaamassa vaikkapa joulua ajatellen.

Lankoina sukissa Janne ja Handun Gimalle, kolmosen puikot. Langankulutus 82 grammaa.

 
Maanantaina olin mukana ihan mielettömän kivassa illanvietossa. Lentävä Lapanen järjesti Tour de Sock -joukkueilleen yhteisen illan, jossa neulojien lisäksi oli vaahtokarkkeja, kuohujuomaa, lämpimiä parafiinipatoja, kookosöljy-sokeri-kuorintaa, kahvia, tattarihunajaa, kiliseviä puikkoja, naurua, iloista puheen pulinaa... Illan lopuksi näyttelyssä olleet sukat muuttivat takaisin koteihinsa.

Lentävällä Lapasella on muuten myös blogi, Lähti Lapasesta.


8 kommenttia:

  1. Onpa kivat raitasukat ja mahtava kimppasukkakuva =) Kaunis on enkelikin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava oli tehdä ihan perussukkaa, jossa ei tarvinnut oikeastaan miettiä mitään. :)

      Poista
  2. Raitasukka, paras sukka :)
    Ihana tuo viimeinen kuva , kuvan täydeltä sukkia

    VastaaPoista
  3. Ihanat raitasukat. Komeita sukkia kaikilla myös kimppakuvassa! Hienoja taidonnäyteitä itse kultakin. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Tour de Sockin sukat ovat minustakin upeita. Taitavia suunnittelijoita, kun tuollaisia malleja keksivät. :)

      Poista
  4. Olipa yllätys, kun piiitkästä aikaa aloitin blogikierrosta, niin heti kuva, jossa oli jotain tuttua! Kiitos kuvasta ja tekstistä kuvan yhteydessä! <3 Ja niin totta, tavallisen sukan neulonta on kyllä parasta! Ihanilta näyttävät nuo raitasukat, ja aivan mahtava tuo kuva, missä toinen toistaan upeampia sukkia! Tästä koneelta kun nousen, niin iltalevoksi meinaan myös raitasukkaneuleen ottaa käteeni. Ja vähänkö ihana ilta teillä on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tosi kiva ilta, kuten on oikeastaan aina kun pääsee samanhenkiseen seuraan iltaa viettämään. :)

      Poista