sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Satoja helmiä, kolme päivää, yksi hammaslanka

En ole ikinä aiemmin ajatellut, että saattaisin joskus tarvita hammaslankaa apuna villasukkien neulomisessa. Enkä ole ennen tätä edes suunnitellut laittavani sukkiin helmiä.

Tour de Sock -kisa etenee, neljäs etappi menossa. Ohje julkaistiin Suomen aikaan 2. päivän aamuyöllä. En laittanut kelloa herättämään, olen aamu-uninen ihminen. Mutta kuinka ollakaan, istuin pirteänä läppärin kanssa keittiössä aamulla klo 4.35. Viisi minuuttia ohjeen julkaisun jälkeen.

 
Malli on tosi kaunis, From A Distance, suunnittelija Meagheen Ryan. Ohje ei vaikuttanut vaikealta, vain silmukoiden luominen oli minulle uudenlainen. Mutta ne helmet! Voi miten kömpelöiksi tunsin sormeni.

 
Kokeilin erilaisia tapoja, sekä erilaisia lankoja. Virkkuukoukulla langan nappaaminen helmen läpi kuulosti parhaalta, mutta käytännössä oli mahdoton. Kun oli tarpeeksi pieni koukku, ei lankaa saanut kokonaisena vedettyä helmen läpi. Isompi koukku ei sopinut helmen reikään.

 
Parhaaksi systeemiksi osoittautui hammaslanka. Eikä mikä tahansa, vaan nimenomaan Oral-B, joka on suunniteltu oikomiskojeiden käyttäjille. Apteekkitavaraa. Siinä olevan kovan pään ansiosta helmet saa hyvin poimittua langalle ja langassa oleva paksumpi osa taas pitää helmet paikoillaan langalla. Suosittelen. :)

 
Lankana oli Handu. Olen niin ihastunut tuohon lankaan, kauniita värejä ja miellyttävä neuloa. Voiko enempää toivoa. Langankulutus 78 grammaa.

Sitten jokunen saippuakuplakuva.

 
 

Lapset ovat puhaltaneet saippuakuplina jo lähes puoli pullollista Fairya pitkin mökin pihaa ja rantaa. Ihanaa kesäpuuhaa!

19 kommenttia:

  1. Niin ihanat sukat tuli tuosta yhdistelmästä, minä kyllä tykkään! Js Onnea joukkueemme etappivoitosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin kovasti, kiitokset sinulle lankavalinnasta. Ja tuosta voitosta, olin tosiaankin aika selvä voittaja, Tiian sähköposti lähti kaksi minuuttia myöhemmin. :D

      Poista
  2. Ihanat sukat ja mahtava nopeus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin sinäkin pärjäsit, vaikka teitkin sukat rauhallisemmin. :D

      Poista
  3. Hienot sukat tuli taas! Neljä etappia hoidettu, pari vielä edessä. Mun piti neuloa omani valmiiksi yöllä, nyt voi nauttia taas auringosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään näistä kovasti, ekat helmisukkani ikinä. Nautitaan täysillä jäljellä olevista etapeista. Tosin ei ehkä senkään jälkeen ole tekemisestä puutetta, pikkulinnut lauloivat että joillakin on syksyksi suunnitteilla Tour de Scarf. :)

      Poista
  4. Siis aina käsittämättömän-mykistyttävän upeat sukat! Näitä minä en kyllä ikinä raaskisi käyttää! Voisin pukea ne jalkaani, nostaa jalat pöydälle ja ihailla, ja sitten varovasti riisua ja taitella talteen! =D Kerroithan muuten apteekissa, mihin tarvitset hammaslankaa?! =D Toivottavasti tätä ei ollut teillä valmiina kaapissa, sillä nämä tilanteet ja niistä seuraavat ilmeet pitää aina hyödyntää. "Päivää. Ostaisin hammaslankaa. Ei, en hampaiden puhdistukseen vaan sukkien neulontaa." Loistavasti ratkaistu ongelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain yhden pätkän hammaslankaa joukkuetoveriltani. Tilasin kuitenkin lisää sitä ystävältäni joka oli tulossa mökille kyläilemään. Se keskustelu meni jotenkin näin.
      Minä. "Liisa, jos käyt vielä kaupassa ennen tuloasi, voitko tuoda minulle hammaslankaa?"
      Liisa. "Millaista hammaslankaa, oletko koskaan kokeillut sitä jossa on varsi, siinä valmiiksi pingotettu lanka vaihdettavassa kärjessä?"
      Minä. "Varsi? Siis miten se toimii?"
      Liisa. "No vähän kuten hammasharja."
      Minä. "Siis ei, ei, ei. Ei tällä ole hampaiden kanssa mitään tekemistä, ei kai tässä siinä tapauksessa mikään kiire olisi. Neulomiseen tarvitsen."
      :D

      Poista
  5. Nauraa räkätin Reijan kommenttia tuossa yllä <3 Välineurheilua se on neulontakin, ja vain tietyn merkkiset tuotteet toimivat kunnolla :-D
    Ihanat sukat sait aikaiseksi. Tuo Handun lanka on aivan jumalaisen kauniin näköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Handut on ♥. Varasin niitä lähes joka etapille, vain ekat tein muusta langasta. :)

      Poista
  6. Ihanat sukat ♥ ja aivan ihana, uusi tapa käyttää hammaslankaa =) Mulla olis sulle blogissa haaste. Tuu kurkkaan =)

    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana haaste! Kiitos! ♥
      Ja viikonlopusta tulee varmasti ihana, Tour de Sockin viidennen etapin ohje julkaistaan lauantaina iltapäivällä ja samana iltana tapaan peruskoulun ekan luokan luokkakavereitani. Aivan huippua! :)

      Poista
    2. Mulla olis sulle vielä toinenkin haaste =)

      Poista
    3. Ja vasta nyt huomasin alla olevan kommentin. Sut olikin just haastettu =)

      Poista
    4. Kiitos kuitenkin. Vedän haasteet yhteen ja vastailen kaikkien kysymyksiin. :)

      Poista
  7. Jäikö sinulle yhtään Fairya tiskaamiseen? :)
    Blogissani on sinulle haaste http://koukussaneulomiseen.blogspot.fi/2015/07/liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olemme siirtyneet kertakäyttöastioihin. ;)
      Kiitos haasteesta, lähden mielelläni pohtimaan vastauksia ja kysymyksiä.

      Poista
    2. Hyvä blogi saa monta tunnustusta, minullakin olisi sinulle haaste :-) (http://www.tuluskukkarossa.blogspot.be)

      Poista
    3. Kiitos haasteesta. Kunhan muilta kiireiltäni ennätän, teenkin noista haasteista sellaisen koostepostauksen. :)

      Poista