sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mustan pitsin valoa


Käsitöissä on se kamaluus, että on kymmeniä kivoja juttuja joita haluaisin tehdä. Syksystä saakka olen puuhannut seuraavan varjostimen kanssa, vaikkei malli tosiaankaan ole mitenkään suuritöinen tai aikaa vievä. On vain ollut niin monta muutakin mielenkiintoista käsityötä samaan aikaan. 
 
 
 
 
Nyt varjostimen lyhyt oppimäärä. Ensin kieputetaan kehikon pinnat nauhalla. Sitten pingotetaan vuorikangas eli tuo valkoinen, tässä mallissa sai päällystettyä puoli varjostinta samalla kertaa. Kiinnitetään nuppineuloilla ja pingotellaan lisää. Kun on riittävän kireällä, ommellaan laukkapistoin. Ompelun jälkeen ylimääräiset kankaat leikataan pois ja ompeleen päältä liimataan kevyesti. Kun kaikki vuorikankaat on ommeltu, tehdään samat päälikankaan kanssa eli tuo musta pitsi. Lopuksi kaikkien pinnojen päälle liimataan koristenauhat ja hapsut. Ja kun kaikki tuo on tehty, voikin huomata että on saanut aikaan varjostimen, joka ei sovi minkään kotona olevan sisustuksen kanssa yhteen. No, tulipahan tehtyä! :)

 
Huovutuksissa olen nyt siinä vaiheessa, että perheen neljällä nuorimmalla lapsella on uudet töppöset. En yleensä pidä kovin paksuilla langoilla neulomisesta, mutta jostain syystä näihin olen innostunut, vaikka puikkokoko onkin ollut nro 6.


Lankoina Novitan Huopasta ja pätkiä joistain muistakin huopuvista langoista. Langankulutus noihin kolmeen uusimpaan on yhteensä 442 grammaa.

2 kommenttia:

  1. Upea varjostin! Tuo sopisi kyllä meidän makuuhuoneeseen kuin nenä päähän :)
    Olen itsekin miettinyt tuota huopatossujen tekoa. Meillä kun laattalattia syö hyvin äkkiä sukan pohjaan reiän. Vanhoja Hupasiakin taitaa jemmasta löytyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen Huopasten muuntamista töppösiksi. Hauskaa ja nopeaa puuhaa. :)

      Poista