Muistan, kun jokunen vuosi sitten kuulin ensimmäisen kerran jonkun virkanneen tiskirättejä. Tiesin heti, että siinä on homma johon minä en ala. Siinä ei säästä mitään. Niitä saa helposti joka kaupasta. Ne on halpoja ostaa. Käsityöajan haaskaamista moinen homma.
Sitten näin tuttavallani neulottuja tiskirättejä. Ostin häneltä yhden. Sitten oli Lankamaailmassa ihania värejä bambulankaa, ostin pari kerää. Vähän sen jälkeen kävin hakemassa jokusen kerän lisää. Hieman myöhemmin lanka tuli tarjoukseen ja hain sitä vähän enemmänkin. Ja rättejä on syntynyt. Kaikkia mahdollisia ihania, iloisia värejä. Enkä minä ole ostanut niitä kaupan versioita enää aikoihin. Enkä taida ostaakaan.
Virkkaa 44 kjs.
1.krs. Virkkaa neljänteen ketjusilmukkaan kolme pylvästä, 3kjs sekä kiinteäsilmukka samaan ketjusilmukkaan kuin pylväätkin, eli siihen neljänteen. Toista tuota koko kerros.
2.krs. Virkkaa kolme ketjusilmukkaa. Virkkaa kolme pylvästä edellisellä kerroksella tekemääsi kolmen ketjusilmukan lenkkiin. Virkkaa kolme kjs sekä ks samaan ketjusilmukkalenkkiin. Jatka virkkaamalla aina kolme pylvästä edellisen kerroksen ketjusilmukkalenkkiin, kolme kjs sekä ks samaan lenkkiin.
Jatka haluamasi määrä ja päättele. Muista jonkinlainen ripustuslenkki.
Lanka Hjertegarn Blend bamboo, 70% bambua, 30% puuvillaa. Langankulutus 97g.