lauantai 28. kesäkuuta 2014

Aurinkoinen KyJy 1 valmiina

Näillä sukilla osallistun sekä Facebookin Löysäpipoisten KyJyyn, että blogien Silmukan saalistus ja Pipon ytimestä Silmukan ytimestä -haasteeseen.


Tämän kuukauden Silmukan ytimestä aiheena oli aurinko. Aikani mietin jotain auringon näköistä, mutta kun sitä ei tuntunut lainkaan näkyvän ja varpaita palelsi kylmässä säässä, niin suunnitelmat vaihtuivat auringon keltaisiin villasukkiin. Nyt paistaa ainakin varpaissa. :)


Lanka on joskus vuonna Kivi ja Kilpi ostettua 7 Veljestä. Se on jäänyt lankakirstun pohjalle varmaankin siksi ettei keltainen ole ikinä ollut minun värini. Niin paitsi pari vuotta sitten kun se oranssin kanssa alkoikin yht'äkkiä miellyttää silmää. Sen sijaan sininen, joka on aina ollut ykkösvärini, ei enää jostain syystä valloitakaan niin kovasti.


Malli on sovellettu Feather and Fan -huivista. Sukkiin on neulottu eteen yksi huivin mallikerta, sellaisella pienellä muutoksella että kaikki kerrokset ovat oikeita. Alkuperäisessä mallissahan näkyy oikealla puolella yksi nurjakin kerros. Takana, kantapäässä ja pohjassa on neulottu 1o, 1n -joustinta.


Langankulutus 104g. 

10 kommenttia:

  1. Kaunis malli sukissa, mukavan pirtsakat sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä aurinkosukat tosiaankin toimii! Illalla sain valmiiksi ja tänään paistanut aurinko koko päivän. Kannatti tehdä. :)

      Poista
  2. Ompa tosi kauniit sukat! Multa onkin mennyt tämä KyJy juttu kokonaan ohi, vaikuttaa hauskalta haasteelta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eiköhän sinne Facebookin Löysäpipoisten KyJyyn ennätä ilmoittautua vieläkin. Tarkista asia tuolta Sekaisen Lankakorin Katjalta. :)

      Poista
    2. Mä luulen että tämä haaste ei ole ihan minua varten. Olen koko kevään yrittänyt päästä keskeneräisistä projekteista eroon tai saada niitä edes vähän eteenpäin. Luulen että tämän haasteen avulla saisin aikaan vain lähes 20 uutta keskeneräistä projektia! :) Mutta tsemppaan ja ihailen ja kannustan sinua haasteen edetessä! ;)

      Poista
    3. Uskon että kannustus tulee suureen tarpeeseen tuolla joskus marraskuun pimeinä iltoina kun kesken ovat ne työt joita ei enää kiinnostaisi tehdä riviäkään. Kaikki mukavat on silloin ehkä jo valmiina. :D

      Poista
  3. Kauniit ja juuri tähän kesään sopivat sukat! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki villasukat ovat tähän kesään sopivia. :D

      Poista
  4. Onneksi olkoon! Voitit Silmukan ytimestä-haasteen arvonnan Silmukan saalistus-blogin puolella :) Laittaisitko osoitteesi sähköpostiini (maija86@windowslive.com) niin saadaan palkinto lähtemään sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jihuuuu! Ihanaa! Kiitos. Laitan osoitteen tulemaan. :)

      Poista