perjantai 17. huhtikuuta 2015

Mikä on oikean vastakohta?

Teen käsitöitä koko ajan. Se ei aina näy valmistuneiden, vaan keskeneräisten määrässä. Toisinaan käy niinkin, että vaikka luulee jonkun työn valmistuneen, huomaakin olevansa vasta puolessa matkassa.

Mikä on oikean vastakohta? Onko se väärä, vasen vai nurja? Entä väärän vastakohta, onko se oikea vai suora? Entä sattuisiko kellään teistä olemaan kahta oikeata jalkaa, kokoa 38?

 
Sukat ainaoikeinvarrella. Osaan nämä unissanikin. Ei tule virheitä. Malli täysin hallussa. Mutta toisinaan...

Sain parin valmiiksi, tai siis kuvittelin saaneeni. Ennen päättelemistä huomasin piteleväni käsissäni kahta oikean jalan sukkaa. Laitan saumat aina sukan sisäsivulle, eli jalkaisuudella on väliä. Onneksi lankoja löytyi vielä, joten uudet varret puikoille ja kaksi vasemman jalan sukkaa tulemaan.


Frangifluttini edistyy hiljakseen. En ole vielä aivan varma mallista, teenkö samoilla lisäyksillä loppuun, vai alanko puolivälissä lisäämään tuplamäärän. Saas nähdä nyt.

 
Ihanan aivoton työ. Saatan ottaa tämän ensi tiistaina elokuvatyökseni Studio Lapaseen.

 
Jokin aika sitten valmistui koukutut lapaset. Langat 100% villa ja villasilkkisekoite Pirtin Kehräämöltä.

 
Langankulutus 91 grammaa.

 
Tyttäristäni se, joka on ollut joissakin kuvissa mallinani, halusi itselleen Möbiuksen. Sama materiaali kuin omassani, eli 100% silkki, mutta koko pitäisi olla pienempi. Enemmänkin kauluri, jonka voi tarvittaessa nostaa päähineeksi, ei niinkään huivi. Loin kaksinkertaiselle kaapelille 120 silmää, eli yhteensä työssä on 240 silmää. Katsotaan mitä tulee.


Lopuksi jotain aivan muuta. Meillä on kotona remontti, taas. Vuosi sitten laitoimme olohuoneen, viime kesänä keittiön. Nyt on vuorossa viisi lastenhuonetta. Ensimmäinen on  valmis, toista tehdään. Mieheni maalasi oheisen kuvan ensimmäisen huoneen seinään. Aikamoinen töherrys. Joku muukin on maalannut samanmoisen joskus. Kerropas kuka, ja mitä kuva esittää. :)

12 kommenttia:

  1. Picasson Don Quijote! Hieno!
    Ja tuo Frangilutti muakin houkuttais, en vaan ole saanut päätettyä oikeaa lankaa. Mikä lanka sulla tuossa on? Se on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalaus tunnistettu! :)
      Frangiflutissa on Pirtin Kehräämön 100% villa, löytyy esim Lentävästä Lapasesta. Taina tekee siellä paljon ohuemmasta langasta ihan oikealla ohjeella samaa, siitä tulee hieno.

      Poista
  2. Sä oot kyl äärettömän aikaansaava =) mä istun taas sohvalla ja odotan, et langat hyppää käsiin. Ihanaa viikonloppua ♥ ja hyvää elokuvailtaa, jos emme vaihda kuulumisia ennen sitä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiirettä pitää koko ajan. Nytkin istun keinutuolissa ja katselen piirrettyä nimeltä Kaksin karkuteillä. Kohta tämäkin tehty. :D
      Onnellista viikonloppua sinullekin. ♡

      Poista
  3. Tuo mutkahuivi (Frangiluttiko sen nimi oli) on i-h-a-n-a. En malta odottaa, että saan nähdä sen valmiina.

    Kun löydät sen hemmon, jolla on kaksi oikeaa jalkaa, niin kysy onko hällä myös kaksi vasenta kättä. Mulla ois jossain jemmassa intiaanikiilalliset kämmekkäät. Kaks vasempaan käteen. Mun Miekkonen melkein loukkaatui, kun yritin tarjota niitä hälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frangiflutti, suomeksi aallonmurtaja. Yritän tehdä reippaasti, jotta näkisit pian. :)
      Kuolen nauruun!!! :D :D Nyt ei kun odotellaan vaan noita oikeajalkaisia ja vasenkätisiä, sukat ja kämmekkäät valmiina. :D

      Poista
  4. Onpa taas niin suupieliä nostattavaa luettavaa! =D Minä ompelin joskus flanellipuseroa, ja ilmeisesti oli joku kankaansäästöleikkaus tms. kun en kaksinkertaisena leikannut kangasta, ja sitten mulla olikin kaksi saman käden hihaa. Ja arvaapa oliko ylimääräistä kangasta? =D Mutta oot kyllä taas ollu huippuahkera!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelut onkin aivan kamalia, niissä ei auta purkaminen, kun on leikannut väärin. Minä niin harvoin nykyään ompelen, että osien leikkaamista pitää miettiä aina sen seitsemän kertaa ennen kun uskaltaa saksiin koskea. :)

      Poista
  5. Hihiii, onneksi lankaa riittää vielä vasemmankin jalan sukkiin :D
    Tuosta huivista tulee kyllä tosi kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirjava lanka meni kyllä aika täpärälle, sitä jäi noin 5-6 metriä. Mutta riitti! :D

      Poista
  6. Oi! Tekevälle sattuu. :) Olen itsekin muutaman kerran lapasten kanssa tehnyt kaksi saman käden lapasta. :) Täytyykin tuo möbius laittaa työlistalle, näyttää kivalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, jos mitään ei tee, mitään ei satu. :)
      Laita ihmeessä Möbius puikoille, mukavan erilainen tekotapa.

      Poista