torstai 13. elokuuta 2015

Kaksi Koota, Kappa ja Kortiston Tila

Ensimmäinen Koo on Kappa. Veera Välimäen suunnittelema... mikälie.

 
Se on oikeastaan kauluri,

 
mutta sitä voi venyttää halutessaan hieman alemmaskin,

 
jopa reilusti alemmas, sekä jonkinverran myös ylemmäs.

 
Kapan valmistuttua ja sitä esitellessäni perheelle, sain osakseni ymmärtäväistä, hiljaista mutinaa. Joskus kai syyksi neuloa riittää se, että on vain kiva neuloa. :)
Lanka Schachenmayr Fine Wool. Langankulutus 231 grammaa.


Toinen Koo on Kortiston Tila. Noin kuukausi sitten sain kutsun viettämään Tyttöjen Iltaa Kortistoon. Me kaikki tytöt olemme syntyneet samana vuonna, ekan luokan kavereita lähes kaikki. Miten olikaan mukava heitä kaikkia nähdä, vaihtaa kuulumisia. Kuulla jokaisen elämänvaiheita kuluneilta vuosilta ja päivittää lasten lukumääriä ja asuinpaikkoja. Ja tottakai sivuttiin hieman myös silloisia ihastuksia ja poikakavereitakin. Muusta puhuttukaan!  :)

 
Kuvani paikasta ovat hyvin vaatimattomia, mutta käykääpäs katsomassa noita kotisivuja tuolta aiemmasta linkistä. 
 
 
Saunoja tilalta löytyy useita, meille oli lämmitetty savu- ja höyrysauna. Juhlatilaksi ja majoittumiseen sopivassa Pelkkatuvassa oli vielä pari saunaa. Tilalta löytyy myös uskomattoman hieno kota. Ellen väärin muista, niin isäntä aloitti sen rakentamisen katsomalla neuvoja YouTubesta. Kunnioitukseni YT:tä kohtaa nousi huimasti, tai sitten Jussi-isäntä vaan on erityisen osaava. :)


Paikassa on niin hurjasti kaikkea kivaa, kuten tämä keinukin. Kaikki on tehty kauniiksi ja kodikkaaksi. Jos ikinä kukaan teistä suunnittelee järjestää saunailtoja tai muita istujaisia, niin tätä paikkaa suosittelen täydestä sydämestäni!

Pääkaupunkiseudulta Tilalle ajaa noin puolessa tunnissa. Eilen ohi ajaessani huomasin että heillä on luomuherukoiden itsepoiminta alkanut. Ei voi kun ihailla! Kiitos Eija ja Jussi! <3

Tämä kirjoitus on omasta vapaasta halusta tehty, tähän ei liity minkäänlaista yhteistyötä kyseisen tilan kanssa. Oli vaan halu kertoa hienosta paikasta muillekin.

8 kommenttia:

  1. Voi herran jesta mikä kappa ;-)

    VastaaPoista
  2. Heips! Välitän sinulle Liebster Award -haasteen ja se löytyy täältä: http://marjoneuloo.blogspot.fi/2015/08/liebster-award-haaste.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Kiitos! Mielelläni lähden vastailemaan kysymyksiisi. :)

      Poista
  3. Ompa mainio tuo kappa, tosi muuntautuva.
    Vanhojen kavereiden tapaaminen on aina niin mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka ensin Kappa tuntui tosi kummalliselta, niin luulen että käytettyä tulee, niin mukava sitä on kiskoa ympärilleen illan viiletessä. :)

      Poista
  4. Olet kyllä valinnut tosi ihkut värit tuohon Kappaasi :) Aivan ihanasti sopivat yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värien valinta olikin tarkkaa puuhaa, se alkoi jotenkin näin. "Mitäs täällä teidän alelangoissa nyt onkaan?" Lopputulos on kuitenkin minunkin mielestäni kiva. :)

      Poista