maanantai 17. elokuuta 2015

Yksi hurmaava silmänisku

Kun löytyy ihana malli ja siihen täydellinen lanka, ei voi epäonnistua. Tämä on toinen huivini Lentävän Lapasen SyysHuiviKalissa.


Neuloin Heidi Alanderin Eyeblink-huivin. Lankana Madelinetosh, Tosh Merino Light. Koko projekti oli pelkkää juhlaa.


Tai no, yksi pieni juttu. Puikko. Olen ostanut joskus 60cm pyöröpuikon, joka on suunniteltu pitsineuleelle. Ehkä tiedättekin, siinä on päässä pidennetty se suippo-osuus ja kärki on hieman tavallista puikkoa terävämpi. Paras ikinä millä olen pitsiä neulonut. Mutta tuo pituus jäi hieman lyhyeksi jo siinä vaiheessa kun silmukoita oli 250-300. Yritin ostaa samanlaista pidempää, mutta eipäs kaupassa ollutkaan.  Lopussa kun silmukoita oli jo yli 500, oli aika ahdasta. Vaikka tähän hätään en pidempää puikkoa saanutkaan, lupasivat kauppaan tilata. Seuraavaa huivia varten sitten ostan. Ei se suotta ole lempikauppani! :)


Tein ohuemmalla puikolla kuin ohjeessa, joten tiheys oli aivan muuta kuin mallissa. Olin ostanut lankaa vain yhden vyyhdin, joten soitin kauppaan heti kun päätin minkä mallin neulon ja varasin lisää lankaa. Mieluummin iso huivi kuin pieni. Jatkoin pitsin mallikertaa sitten muutaman ylimääräisen, ja sain huivista just sellaisen kuin halusin. Unelmatyö!!

 
Langankulutus 195grammaa. 

18 kommenttia:

  1. Kylläpä on kaunis Eyeblink! Semmoinen helppokäyttöinen väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on aivan ihana! Ihan huippujuttu se SyysHuiviKal, ilman sitä minulla ei olisi nyt tätä. :)

      Poista
  2. Kaunis on tosiaan ja kannatti tehdä noin iso! Itselläni on yksi kerä ostettuna Tosh merino lightia. Pitäisköhän varmistaa että saisin lisää, jos innostun samasta mallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tähän kokoon tosi tyytyväinen, halusin tällaisen jonka saa reilusti ympärille. Ja innostu vaan samasta mallista, tätä oli kiva tehdä. :)

      Poista
  3. Ihana huivi tosiaan! Minkäs kokoinen se sinun puikkosi oli? Tämä taitaa olla niitä 'pakko toteuttaa-malleja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein 3,5 numeron puikolla, mutta kannattaa tosiaan varata ainakin se 80 cm pitkä, muuten ahistaa. :)

      Poista
  4. Kyllä on ihastuttavan hieno huivi.

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi ja tarpeeksi kokoa. Olitpa sinnikäs kun jaksoit neuloa tuollaisen silmukkamäärän lyhyellä pyöröllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa ongelma siinä oikeastaan oli se, ettei huivin koosta ta mallista saanut työn aikana minkäänlaista käsitystä kun koko iso huivi oli yhtenä möykkynä lyhyellä puikolla. Onneksi kaikki meni hyvin ja päättelyn jälkeen siitä möykystä löytyi hieno huivi. :D

      Poista
  6. Upea huivi,on siinä ollut neulomista .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun oli niin ihana ohje ja lanka, niin neulominen oli suuri nautinto! :)

      Poista
  7. Ihana huivi. Tämä vastasi juuri minun yhteen huivi tarpeeseeni. To do -listalle kärkipäähän heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Ala heti tekemään, on kyllä niin kiva neulottava. :)

      Poista
  8. Oi ompa ihana huivi! Täytyykin ottaa ohje ylös ja tehdä viimeistään ensi talveksi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli ihan lempparihuivi. Ohjekin oli kiva tehdä, joten tee ihmeessä. :)

      Poista