torstai 15. tammikuuta 2015

Kauniimpi kuin kumisaapas

Eilen oli ihana päivä. Ei tavallaan mitään erikoista, mutta hyvä mieli koko päivän. Aivan pienistä asioista. Ensimmäinen oli ehkäpä se, että olin Jumbossa hoitamassa muutaman pikkuasian jo heti aamusta. Yhdeksän jälkeen oli parkkihallissa ruhtinaallisesti tilaa, ei minkäänlaista jonoa kassoilla, rauhallista koko kauppakeskuksessa.

 
Istahdin aamukahville, minä joka en kahvia enää juo lähes koskaan. Panostin terveellisyyteen, otin Sacherkakun tilalta palan porkkanakakkua. Siinähän on porkkanaa, ehkä, vähän. Istuin Robert´silla ja ihailin miten hyvin kauppakeskus on asiakkaitaan ajatellut. Käytävää kun kävelee, niin ensin vastaan tulee SubWay. Seuraavana on  Robert´s Coffee, jonka jälkeen Arnolds. Kun nuo kolme rastia on suoritettu, on edessä liike, jonka ikkunassa lukee Zizzi, we looove curves. Tuo on minusta varsinaista asiakaspalvelua! :)
 

Kotona minulla on olohuoneen pöydällä kimppu valkoisia tulppaaneita. On tunnustettava, etten ole aiemmin ollut tulppaanien suuri ystävä, mutta nyt nuo valkoiset näyttävät tosi kauniilta. Ehkäpä minä opin vähitellen pitämään niistä muistakin väreistä, mutta nyt voin jatkossa ostaa ainakin näitä valkoisia. Näitähän minä en tosin itse ostanut, minä sain ne vaihdossa. Ja mitäkö vaihdoin. Annoin tarvitsevalle Nokian 50 numeroiset miesten kumisaappaat. Eli onhan nämä nyt paljon kauniimmat pöydällä... :D

Illalla vielä vietimme lettukestejä. Nuoristamme kaksi tuli puolisoineen piipahtamaan. Heitä on aina ilo nähdä.

Nyt menen keittiöön kokeilemaan Ihan Oikean Blogin? Johannan Hunaja-inkivääripikkuleipiä. Tästä päivästä tulee varmasti yhtä hyvä!

13 kommenttia:

  1. Totta tulppaanit onvat pöydällä kauniimmat kuin miesten kumisaappaat :)

    VastaaPoista
  2. Eiiih, nyt rupes tekemään mieli porkkanakakkua. :D
    Ps. Oletko miettinyt fonttisi muuttamista? Kovin vaikealukuista, kun on taustakin melkein samaa sävyä. Tämä siis toki vain minun mielipide. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi. Oikeasti olen asiaa miettinyt. Kokeilin nyt pieniä muutoksia, ehkäpä vielä jotain muutan. Jatkan miettimistä. :)

      Poista
    2. Kiva, nyt jo paljon helpompilukuista! :)

      Poista
  3. Ihanan tuntuinen päivä sinulla! Ja porkkana ON terveellistä, niinpä siis myös porkkanakakku! =) Ja myös minä muuten iloitsen aina siitä, jos saan hoitaa asioita rauhalliseen aikaan. En ole shoppailuihminen en. ;) Ja ihanaa, taas alkaa olla tulppaanien aika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just noin se menee. Porkkanakakku on terveellistä, koska siinä on porkkanaa. Kermavaahto on terveellistä, koska tehdään maidosta. Kaikki leivonnaiset mihin käytetään jauhoja on terveellisiä, koska vilja on terveellistä. Kakkupalalla voi hyvin korvata aamupuuron. Oot niin Reija mun kaveri! :)

      Poista
  4. Kukkaset on ihania. Matkailu avartaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna ajattelin matkailla Järvenpäähän, jos ennätän. :)

      Poista
  5. Mikä ihana postaus! Sai hymyn huulille. :)

    Ja ihmettelinkin että nyt blogissasi on jotain erikoista mutta luettuani kommentit tajusin että fontti on muuttunut. Ja parempaan suuntaan! :) Luen blogit lähes aina puhelimella joten joskus on joutunut vähän tihrustamaan teksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutoksesta saamme kiittää Kaisaa. Olin itsekin asiaa jo miettinyt, mutten vaan saanut aikaiseksi ennen Kaisan kommenttia. Itsekin pidän tätä parempana.

      Poista
  6. Voihan villasukka ♡
    Iso KIITOS, Sinulle arpajaisvoitosta, niiiiin ihanat langat ja muut tarpeelliset "härpäkkeet", tykkäsin kovin ☆
    Ihanaa viikonloppua!
    ♡:llä päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa että pidit paketista. Nyt voinkin sitten tehdä siitä postauksen. Huomasitko muuten että täällä kommenteissa joku toivoi saavansa kuulla, mitä langoista valmistuu. Jos teet niistä blogiisi postauksen, niin käypäs kertomassa täällä. Laitan sitten linkin seuraavaan omaan kirjoitukseeni. :)

      Poista